Etävalmennus on henkilökohtainen ja laadukas etävalmennukseni. Lue lisää täältä!

Blogroll

Tällä sivulla mainitsemiltani henkilöiltä olen imenyt todella paljon treenaamiseen ja ravitsemukseen liittyvää tietoa, jota jakelen täällä blogissani eteenpäin. Jalostaessani tietoa eteenpäin pyrin toki antamaan kunnian aina sille henkilölle, kuka on ollut ajatuksen alkulähteenä, koska muuten sortuisin plagiointiin. Yhteistä jokaiselle henkilölle on läheinen suhde tieteeseen, mitä pidän aivan järjettömän tärkeänä asiana. Jos jonkun henkilön suositukset perustuvat omaan fiilikseen, hälytyskelloni alkavat soida.

Nämä henkilöt tulivat minulla mieleen heti ensimmäisenä, mutta eivät suinkaan ole ainoita tietopankkejani – satunnaisesti saatan pyöriäkin lukemassa vaikka mitä uutisia ja henkilöiden blogeja. En tietenkään usko sokeasti kaikkea, mitä henkilöt puhuvat vaan tutkin ja pohdiskelen tutkimuksia myös itse, ennen kuin muodostan asiasta mielipiteeni.

Gains
Tällä kuvalla ja tieteellä on yhteys

Yleensä en jaksa lukea kenenkään tunnetun suomalaisen bodarin blogia, useammastakin syystä. Heikko kielellinen ulosanti voi olla yksi tällainen tekijä ja myös se, että minua ei liiemmin kiinnosta katsella videoita, joissa ihminen tekee kymmenen toistoa 140:lla kilolla penkkipunnerruksessa tai postauksia, joissa kerrotaan sama asia kirjoittamalla. Aikani on erittäin kallista, enkä haluaisi kuluttaa sitä sellaiseen asiaan, joka ei hyödytä minua mitenkään.

Pahimpana lukemisen karkottava syynä pidän fiiliksiin ja anekdoottiseen tietoon perustuvan ”totuuden” jakamista ja nykyään aivan käsittämättömän järjettömäksi mennyttä lisäravinteiden mainostamista. Lisäravinteiden röyhkeä mainostaminen jokaisessa postauksessa saa aloittelevat saliharrastajat ja nuoret pitämään lisäravinteita elämän tärkeimpänä asiana, vaikka lisäravinteista stressaamisen tulisi olla vihonviimeinen asia, joista heidän tulisi huolehtia.

Blogroll esittelyssä

Alan Aragon on erittäin intohimoisesti tieteeseen suhtautuva amerikkalainen ravitsemusekspertti, joka valmentaa useita huippu-urheilijoita. Minua on häkellyttänyt, miten analyyttisesti ja objektiivisesti Aragon pystyy lähestymään kaikkea tieteellistä kirjallisuutta. Aragonin ajatukset olivat taustalla, kun tein neljännen videologini. Aragon julkaisee joka kuukausi Alan Aragon’s Research Reviewtä eli AARR:ää, jossa hän analysoi eri henkilöiden kanssa uusimpia ravitsemus- ja treenitutkimuksia. Olen tilannut AARR:ää kohta noin vuoden ajan.

Barbell 1 -podcast on podcast, jonka jaksoissa pitäjä John Bosse analysoi läpi tieteellisiä tutkimuksia. Lisäksi Bosse haastattelee tunnettuja liikunta- ja ravitsemusalan ammattilaisia. Tässäkin postauksessa mainittuja henkilöitä on ehtinyt käymään Bossen vieraana eli muun muassa Lanye Norton. Podcastia on mukava kuunnella vaikka samalla, kun tiskaa tai pelaa videopelejä.

Brad Schoenfeld on yksi maailman johtavimmista treenaamista ja lihaskasvua tutkivista henkilöistä. Hänen treenitietämyksensä on vertaansa vailla, ja olen oppinut häneltä valtavasti asioita. Pidän Schoenfeldiä yhtenä vahvimmista auktoriteeteista, mitä tulee treenaamiseen. Hänen sivustonsa Lookgreatnaked.com voi kuulostaa nimensä puolesta hassulta, mutta voin vakuuttaa, että sieltä löytyy pelkästään asiaa.

Bret Contreras on tieteellisestä näytöstä voimaa ammentava valmentaja ja tohtorin tutkintoa tavoitteleva amerikkalainen. Conteras tunnetaan myös lempinimellä Glute Guy. Oikeasti. Olen oppinut Conterasilta paljon asioita biomekaniikasta. Kun katsoo, mitä kaikkea Contreras on tehnyt pakaratietoutensa eteen, ei nimi Glute Guy kuulosta enää yhtään liioitellulta. Contreras sanoo lukeneensa jokaisen tutkimuksen, kirjan tai artikkelin, joita on koskaan kirjoitettu pakaroista. Contreras on lisäksi tutkinut paljon erilaisten harjoitteiden kykyä aktivoida (pakara)lihaksia EMG:llä, jota olen käsitellyt blogissani. Monen muun ohella minäkin olen erittäin vaikuttunut Bret Contrerasin työstä ja tietoudesta. Jos pakaroiden treenaaminen kiinnostaa kovasti, suosittelen tutustumaan Contrerasin kirjoituksiin esimerkiksi hänen blogissaan.

Eric Helms on filosofian lisensiaatti, kilpaileva (naturaali)kehonrakentaja voimanostaja ja tämän lisäksi erittäin fiksu ja nöyrä mies. Helms on yksi valmentajista 3D Muscle Journey -yhteisössä, jonka YouTube-kanavalta löytyy paljon mielenkiintoisia videoita. Myös muut 3DMJ-yhteisön valmentajat kuten Alberto Nuñez ovat ehdottomasti seuraamisen arvoisia. Jos haluaa tietää jotakin lihasten kasvatuksesta ja ravitsemuksesta, kannattaa katsoa Helmsin kuusiosainen ”The Muscle and Strength Nutritional Pyramid” -sarja. Tai oikeastaan se TULEE katsoa, koska katsomatta jättäminen ei ole vaihtoehto. Takaan, että pyramidin kuusi videota ja kaksi tuntia tulevat olemaan erittäin mielenkiintoisia ja havainnollistavia. Etenkin video #6 aiheutti minussa ns. ”Mindfuck-efektin” useammallakin saralla ja sai minut ajattelemaan asioita eri tavalla. Helmsin videon katsottuani kirjoitin muun muassa ruokavaliopohjia kritisoivan postaukseni.

Examine.com on järkyttävän hieno tietopankki, johon kootaan puolueetonta, faktoihin perustuvaa tietoa lisäravinteista. Jos jonkin lisäravinteen toimivuus epäilyttää, suosittelen menemään lisäravinteita myyvien firmojen sivujen sijaan Examine.comiin ja hakemaan tietoa sieltä. Examinesta voi löytää tietoa useista suosituista lisäravinteista, jotka eivät olekaan niin toimivia kuin on väitetty. Esimerkki tällaisesta lisäravinteesta on verenvirtauksen lisääntymiseen markkinoitu arginiini.

Greg Nuckolsin Strengtheory-sivulla julkaisemat syväluotaavat artikkelit liittyvät ennen kaikkea voimanostoon. Kun näihin artikkeleihin jaksaa paneutua, oppii paljon.

Guru Performancen We Do Science on podcast, jota kuuntelen aktiivisesti. Podcastien jaksoissa on ollut vieraana useita maailman johtavia lihaskuntoharjoittelun tutkijoita. Jaksot ovat todella mielenkiintoisia ja sisältävät paljon asiaa.

James Krieger kirjoittaa Weightology-sivullaan paljon ravitsemukseen ja treenaamiseen liittyvistä aiheista. Nykyisin sijoittajana toimivan Kriegerin julkaisutahti on hiipunut, mutta etenkin tilastotieteestä paljon tietävä Krieger on silti seuraamisen arvoinen henkilö.

Jonnie Candito on amerikkalainen IPF-voimanostaja. Hän pitää yllä erittäin suosittua YouTube-kanavaa, jossa hän jakaa erittäin hyödyllisiä treenaamiseen liittyviä vinkkejä.

Juha Hulmi tunnetaan myös nimellä Lihastohtori. Liikuntatieteiden tohtori ja liikuntafysiologian dosentti lienee Suomen tunnetuimpia lihasten toiminnan tutkijoita. Hän on päässyt iltapäivälehtiin ja televisioon asti kertomaan ajatuksiaan. Hulmi kirjoittaa erittäin suosittua Lihastohtori-blogia, jossa Hulmi käsittelee monipuolisesti erilaisia aiheita treenaukseen ja ravitsemukseen liittyviä asioita tiedettä ja huumoria yhdistelemällä. Blogissa on myös paljon erilaisten vieraskirjoittajien kirjoittamia artikkeleita.

Lyle McDonald on ravitsemuksen ja treenauksen pioneereja ja todella arvostettu tekijä alallaan USA:ssa. McDonald on kirjoittanut useampia kirjoja, joista olen lukenut melkein jokaisen. Kirjoissa hän käsittelee esimerkiksi rasvanpolttoa ja proteiinien toimintaa ja merkitystä. McDonald osaa suosituksissaan yhdistää hyvällä tavalla teoriaa ja käytäntöä, minkä johdosta ne ovat tutustumisen arvoisia. Usein tieteellisten tutkimuksien analyysia sisältävän tekstin lukeminen on tylsähköä, mutta tämä ei todellakaan ole tilanne McDonaldin kohdalla, koska hän osaa kirjoittaa hauskasti eikä toisaalta ole välttämättä aina sanoissaan järin korrekti.

Layne Nortonia olen käsitellyt blogissani aiemmin. Norton on siis ammattilaiskortin saanut urheilija (naturaali)kehonrakennuksessa, kilpailija IPF-voimanostossa ja lisäksi ravitsemustieteiden tohtori. Nykyään Norton valmentaa fysiikkalajeissa kilpailevia henkilöitä BioLayne-yrityksensä kautta. Tutustumisen arvoista materiaalia ovat Nortonin YouTube-videologit ja Physique Science -podcast, tosin Norton on kirjoittanut nettiin myös useita artikkeleita eri aiheista.

Pauli Ohukainen kirjoittaa Tervettä skeptisyyttä -blogia, jossa jaetaan eväitä kriittiseen ajatteluun.

Reijo Laatikainen on ravitsemusterapeutti, joka kirjoittaa suosittua Pronutritionist-blogia, jossa hän käsittelee monipuolisesti ravitsemukseen liittyviä asioita. Erityisen vaikutuksen minuun on tehnyt Laatikaisen intohimoinen suhtatutuminen tieteellisten tutkimuksien läpikäymiseen. Blogista löytyy sivutolkulla paljon mielenkiintoista asiaa ja myös kommentteihin kannattaa tutustua, sillä kommenttiosiossa käydään aiheiden tiimoilta paljon keskustelua, koska kaikki ihmiset eivät ole asioista samaa mieltä kuin Laatikainen.

Sigma Nutrition Radio on Danny Lennon -nimisen henkilön ylläpitämä podcast, jossa esiintyy paljo mielenkiintoista ja hyödyllistä treenaamiseen, ravitsemukseen ja terveyteen liittyvää asiaa.

Näiden henkilöiden ja sivustojen lisäksi Twitter on ERITTÄIN hyödyllinen kanava kaikenlaisen liikunta- ja ravitsemustieteen polttavien puheenaiheiden seuraamiseen. Olen saanut Twitterin kautta paljon hyödyllistä tietoa monessa asiassa. Lisäksi monet henkilöt ja ihan oikeat asiantuntijat käyvät Twitterissä keskustelua, jota voi olla hyvä seurata takavasemmalta.

Seuraan Twitterissä noin neljääkymmentä henkilöä, jotka twiittaavat muun muassa ravitsemuksesta ja harjoittelusta sekä jakavat linkkejä tieteellisten julkaisujen artikkeleiden tiivistelmiin tai jopa kokonaisiin teksteihin. Olen koonnut seuraamani henkilöt samaan listaan, jota kuka tahansa voi alkaa seuraamaan. Päivittelen listaa aina, kun törmään Twitterissä johonkin mielenkiintoiseen henkilöön tai organisaatioon.

Muita seuraamiani henkilöitä, joita yhdistää tiede:

Seuraan myös joitakin blogeja, joissa ei käsitellä niinkään tiedettä, vaan kerrotaan kuulumisia ja sitä, miten treenit ovat kulkeneet. Välillä on myös lukea kevyempää tekstiä, koska tieteellisten tekstien lukeminen voi olla välillä raskasta. Esimerkiksi Fiinun blogi on yksi tällaisista. Jos haluan nauraa, katselen hervottomia BroScienceLife-videoita YouTubesta.

Tulen päivittämään tätä blogrollia jatkossa ja mainitsemaan päivityksestä vaikka Facebook-sivullani.

Lopuksi vielä hyvä lainaus, jonka bongasin Reijo Laatikaisen blogista. Vaclav Havel on sanonut:

” Seek the company of those who seek the truth, and run away from those who have found it”.

Tilaa uutiskirjeeni, saat ilmaisen pdf:n!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *