Etävalmennus on henkilökohtainen ja laadukas etävalmennukseni. Lue lisää täältä!

Ensimmäinen testipäivä takana!

Heinäkuussa alkanut kaikkien aikojen ensimmäinen voimanostomesosyklini huipentui viime sunnuntaina pitämääni testipäivään, jolloin testasin ykkösmaksimit kaikessa kolmessa isossa liikkeessä eli jalkakyykyssä, penkkipunnerruksessa ja maastavedossa.

Testipäivään päättynyt, 10 viikkoa kestänyt ”valmistautuminen” meni yllättävän hyvin. Sarjapainokehityksen perusteella kyykyssä ja penkissä kehitys oli hitaampaa, mutta maastavedossa tuli tehtyä isoja harppauksia. Lisäksi säästyin pahimmilta loukkaantumisilta, jos pieniä alaselkä- ja polvi(taive)vaivoja ei lasketa. Lyhyitä treenivideoita voi käydä kurkkimassa Instagramin puolelta.

Lauantaina eli testipäivän aattona minulla oli koko aivan järkyttävän kova jano, jolle en löytänyt selitystä. Ilmeisesti tästä vesihuuhtelusta ja kevennysjakson aikana hävinneiden lihaspaineiden ansiosta testipäivän aamuna eli sunnuntaina 13.9 painoni oli yllättävänkin alhainen, ainoastaan 71.6 kiloa.

Paino testipäivänä
71.6kg. Itse päätähtikin näkyy vaa’an laseista!

Vähän yli kaksi tuntia punnituksen ja aamupalan syömisen jälkeen olin jo salilla tekemässä lämmittelyjä. Olin saanut psyykattua itseni hirveään tekemisen meininkiin. Fiilis oli aivan erilainen kuin normitreenissä, luokkaa ”Minähän nostan tänään salin kaikki levypainot”. Viime sunnuntaina ei ollut ongelmia motivaation kanssa.

Lämmittelyjen jälkeen oli aika ruveta hommiin. Fiilis oli odottava, mutta luottavainen. Tilanteeni oli aika uniikki, koska minulla ei ollut etukäteen hajuakaan maksimiykkösistäni. Olinkin suunnitellut nostoyritysteni painoja etukäteen aikaisempien maksimien sijaan netistä löytyvien sarjapainolaskurien avulla.

Katso alla olevalta videolta, miten nostoni sujuivat!

Kyykkytulokseni oli aika hyvin linjassa aikaisempien arvelujeni kanssa. Harmittavaa oli se, että en saanut valitettavasti laitettua toista kameraa sivulleni kuvaamaan kyykyn syvyyttä. Tämä tilanne tulee korjaantumaan seuraavaan testipäivään mennessä, kunhan netistä eilen tilaamani kuvauskalusto tulee postiin. Jos kyykyt eivät ole tarpeeksi syviä, sitten kyykätään syvemmälle 🙂

Penkissä olisi ollut hyvä, jos joku olisi ollut nostamassa minulle tankoa telineistä. Nyt esimerkiksi 112.5 kilon nostossani vasen jalkani nousi alussa ylös, kun jouduin nostamaan tangon ylös telineistä huonossa asennossa. Tangon ottaminen itse pois telineistä saattaakin rikkoa ”pakettia” ja vaikuttaa heikentävästi esimerkiksi lapaluiden sisään vetämiseen, mikä taas pidentää nostomatkaa. Seuraavana testipäivänä aion hommata treenikaverin auttamaan tankoa pois telineistä. Ehkä tuo rinnalla oleva pysähdyskin voisi olla hieman pidempi.

Penkkipunnerrukseni on suhteellisesti heikoin kolmesta nostostani. On selvää, että kahden vuoden levytankopenkkaamattomuus on jättänyt jälkensä tuloksiini. Niinpä aion seuraavassa treenijaksossa ottaa menettämiäni treenejä kiinni ja alkaa penkata kolme kertaa viikossa. Toivottavasti saan kehitystä aikaan tuloksien osalta.

Maastavetoa odotin etukäteen eniten, sillä ylirasitusjakson aikana tekemäni sarjapainoennätys eli 175kgx7 lupaili yli 200 kilon ykkösmaksimia. Lähdinkin testipäivään sillä oletuksella, että rikon silloin ensimmäistä kertaa koskaan 200 kilon rajan.

Heti ensimmäisen yrityksen (180kg) kohdalla minulla nousi hymy huulille: tiesin jo silloin, että tänään tulee menemään 200 rikki, sillä painot nousivat maasta kuin raketti. 200 kilon yritykseni nousi maasta jopa yllättävän kevyesti, eikä esimerkiksi aikaisemmin valittamani puristusvoima ollut lähelläkään loppumista tuossa nostossa. Tämä on positiivista, sillä en loppujen lopuksi edes tehnyt puristusvoimani suhteen mitään erikoisempia temppuja treenien aikana. Vähensin vain vetoremmien käyttöä ja aloin käyttää niitä vasta silloin, kun puristusvoimat olivat aivan lopussa.

Mesosyklin aikana tuli syötyä muun muassa pizzaa
Mesosyklin aikana tuli syötyä muun muassa pizzaa

200 kilon noston jälkeen minulle jäi vielä paukkuja parantamiseen, mutta en ehtinyt kokeilla enää isompia rautoja, koska minulla oli kiire kauppaan (kello oli 17.30) ja koska vasemmassa takareidessäni oli outoja tuntemuksia nostojen aikana. Noh, seuraavana testipäivänä tulen sitten nostamaan vähintään 210 kiloa maasta.

En tiennyt todellisia maksimejani ennen testipäivää, joten on mahdollista, että kulutin nostoissa turhaan voimavarojani lähtemällä liikkeelle liian varovaisesti. Hyvänä esimerkkinä tästä toimii kyykky, jossa viimeinen yritykseni eli 170 kiloa jäi kyykkyräkin turvarautoihin. Tämä yritys oli kuitenkin jo järjestyksessään viides (alla 147.5kg, 155kg, 160kg ja 165kg) kokeilu, joten vähemmillä yrityksillä minulla olisi saattanut olla parempi mahdollisuus onnistua viimeisessä nostossa. Ensimmäisenä testipäivänä koskaan yhteistulokseni oli kuitenkin 477.5 kiloa.

Oma painoni on ollut samaa luokkaa tälläkin viikolla, joten kyseessä ei ollut ainoastaan yhden päivän kestävä pudotus. Tämä tietää hyvää jatkoa varten. Pystyn helposti nostamaan painoani vielä parisen kiloa ja olemaan silti kisapainossa. Toinen vaihtoehto on tietysti nostaa omaa painoa hieman painoluokan rajan yli ja hankkiutua ennen kisaa ylimääräisestä painosta pois. En tiedä vielä, minkä ratkaisun teen, mutta en toisaalta tiedä vielä ensimmäisten kisojeni ajankohtaakaan. Joka tapauksessa tulokseni saattavat nousta jo pelkästään sillä, että nostan painoani parisen kiloa, joten olen tämän asian suhteen luottavainen jatkon suhteen.

Uusi treenijaksoni alkoi tällä viikolla. Pääliikkeet pysyvät tietysti sama, mutta toistomääriä ja apuliikkeitä olen vaihdellut. Mukaan tulee muun muassa kapeaa penkkiä ja kyykkyjä pysähdyksellä. Tästä mesosyklistä tulee melko varmasti haastava treenien toteutuksen ja ajankäytön suhteen, mutta seuraavana testipäivänä tulen todennäköisesti rikkomaan yhteistuloksellani jo 500 kilon rajan.

Yhteenvetona voisin sanoa, että raskaiden painojen nostelu testipäivänä ja treeneissä on ollut niin kivaa, että tää voimanosto on mun juttu!

Tilaa uutiskirjeeni, saat ilmaisen pdf:n!

Olli Haataja

Olen tieteestä innostuva oululainen voimavalmentaja, urheiluravitsemuksen asiantuntija ja tietokirjailija, jolle suorituskyvyn parantaminen on sekä työ että harrastus.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *