Etävalmennus on henkilökohtainen ja laadukas etävalmennukseni. Lue lisää täältä!

Esittelyssä 3 uutta ja erittäin tehokasta dieettiä

Olen saanut tässä menneiden viikkojen aikana kehitetyksi muutaman dieetin, joiden uskon olevan ”se juttu” pysyvän painonhallinnan onnistumiseksi. Voitte valita näistä kolmesta dieetistä mieluisenne.

Jokainen näistä dieeteistä perustuu yksinkertaisesti siihen mekanismiin, että päivän päätteeksi on kulutettu enemmän kaloreita kuin on syöty. Ensimmäisessä dieetissä liikunnan merkitys laihtumisessa on suuri. Kaksi jälkimmäistä dieettiä perustuu rajoituksiin eli ruokavaliosta rajoitetaan pois ruoka-aineita tai jopa kokonaisia ruoka-aineiden kategorioita.

Koska kampanjoin hyvän olon puolesta, pääsette tarkastelemaan näiden dieettien perusteita ilmaiseksi.

Vesilintudieetti

Henkilö syö joka päivä 4-5 ateriaa, omien mieltymystensä mukaisesti. Kaikkia maailman ruokia saa syödä. Ainut ehto päivän aterioissa on, että kahdella päivän aterioista lautaselta tulee lisäksi löytyä yksi peruna.

Sitä yhtä perunaa ei kuitenkaan missään nimessä tule syödä, koska perunahan on oikeasti älyttömän vaarallinen ruoka, joka lihottaa suomalaisia aivan pirusti!!! Perunan syömättä jättämisellä on hyvin tärkeä merkitys tässä dieetissä, sillä tällä tavoin symboloidaan ”uuden elämän” aloittamista.

Perunalla on symboloinnin lisäksi toinenkin funktio: syömisen sijaan sillä perunalla käydään heittämässä näiden kahden aterian päätteeksi jotakin vesilintua.

vesilintu
Esimerkki vesilinnusta. Kuva: Wikimedia Commons / Fizykaa

Matka vesilinnun luokse tulee suorittaa haluamallaan tavalla, mutta sillä rajoituksella, että moottoriajoneuvoja ei saa käyttää tässä rituaalissa.

Mistä ihmeestä minä voin löytää vesilinnun, kun asun keskellä betonihelvettiä?

Siinäpä se dieetin salaisuus onkin! Joudut kulkemaan pyörällä, kävellen, soutamalla tai jollain muulla keinolla pahimmillaan useamman kilometrin matkan vesilinnunhakureissullasi. Siinä sivussa tulet polttamaan erittäin mukavasti kaloreita ja laihdut!

Hurjimmat vesilintudieettaajat noudattavat tätä dieettiä talvella, jolloin osa lajeista muuttaa perunasadetta pakoon etelän lämpöön tai valitsevat vain yhden tietyn lajin heittojensa kohteeksi. Kannattaa kuitenkin valita semmoinen laji, jota ei tarvitse käydä heittämässä Afrikassa asti 🙂

(Heittäkää se peruna mielellään vähän ohi siitä vesilinnusta, koska peruna tappaa jo pieninä annoksina enkä halua saada eläinsuojelujärjestöjä perääni)

”Saanks mä syödä tätä?” -dieetti

Tässä dieetissä saa syödä päivässä niin monta kertaa kuin haluaa.

Ennen jokaista ateriaa dieettiä noudattavan henkilön tulee kuitenkin ottaa puhelin kouraan ja soittaa dieetin oikeuksia hallinnoivan organisaation (minun organisaationi) kuumalle linjalle. Puhelun aikana dieettaajan tulee kertoa, mitä ruokia hän on syönyt päivän aikana ja mitä ruokaa hän aikoo syödä hetken päästä. Listauksen lopuksi kysytään: ”Saanks mä syödä tätä?”.

Kuuma linja on luonnollisesti auki kellon ympäri, koska eihän sitä koskaan tiedä, että yllättääkö nälkä esimerkiksi keskellä yötä.

Linjalle soittaminen maksaa vaivaiset 4.99€ / minuutti. Puhelimeen vastaamassa on koulutettu (niin varmaan) henkilö, joka kieltää soittajaa syömästä yhtä tai useampaa ruoka-ainetta. Nämä kiellettävät ruoka-aineet ovat tietysti sellaisia, jotka ovat asiantuntijan mielestä ”pahoja” ruokia.

Kuuman linjan käskyjen ahkera noudattaja laihtuu takuuvarmasti, kun aterioilta pudotetaan asiantuntevan konsultin toimesta pois muutamia ruokia.

”Silloin, kun minä olin nuori…” -dieetti

Onko jollekin joskus käynyt niin, että jutellessa reilusti vanhemman ihmisen kanssa tämä tokaisee jossain vaiheessa: ”Silloin, kun minä olin sinun ikänen…” tai ”Silloin, kun minä olin nuori…” tai ”..Minun nuoruudessani..” ? Tämä dieetti perustuu näihin vanhempien ihmisten kertomiin legendoihin ja välillä jopa suoranaisiin liioitteluihin.

Tässä dieetissä saa syödä vain sellaisia ruokia, joita syötiin ”.. silloin, kun minä olin nuori”. Annetaan 94-vuotiaan yhteistyökumppanini eli Asserin kertoa lisää:

Sillon, ku minä olin nuori, ei ollut olemassa mittään limonaadeja tai karamelleja. Ei syöty riisiä, bannaaneja, tai juotu tuorepuristettuja appelsiini- tai monivitamiinimehuja. Maito juotiin suoraan lehmän tissistä. Jos ei juotu maitoa, met joimma vettä.

Se, mitä sillon syötii oli monesti vaan pelkkää velliä ja puuroa ja leipää. Lihhaa syötiin sillon, ku sitä satuttiin saamaan jostaki naapuritalosta. Useimmiten sitä lihhaa syötiin vain jouluna. Purukumikin oli sillon vielä ihan vieras käsite – met pureskelimma männyn pihkaa ruuan päälle” 

Kalastajaboi
Sillon ku minä olin nuori, kala piti kalastaa ja perkata itse. Kuva: Wikimedia Commons / U.S. Fish and Wildlife Service

Kuten arvata saattaa, ruokavaihtoehdot käyvät tässä dieetissä hyvin vähiin. Kun ruokavalio koostuu pitkälti puurosta ja leivästä eikä mitään herkkujakaan saa syödä, siinähän laihtuu kuin itsestään!

Ne, jotka haluavat äärimmäiseen laihaan kuntoon uhraavat tälle dieetille kesälomansa, koska ”.. sillon, ku minä olin nuori, kesäisin tehtiin päivässä 18 tuntia peltotöitä”.

Odotan innolla, minkälaisia tuloksia tulette näitä dieettejä noudattamalla saamaan!

Tilaa uutiskirjeeni, saat ilmaisen pdf:n!

Olli Haataja

Olen tieteestä innostuva oululainen voimavalmentaja, urheiluravitsemuksen asiantuntija ja tietokirjailija, jolle suorituskyvyn parantaminen on sekä työ että harrastus.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *