Etävalmennus on henkilökohtainen ja laadukas etävalmennukseni. Lue lisää täältä!

Google-kimara

Mainitsin edellisessä postauksessani, että jos luoja suo, teen viikonloppuna postauksen todella mielenkiintoisesta asiasta. No, viime viikonloppu oli ja meni ja niin menee tämäkin viikonloppu – Amazonista tilaamani postipaketti ei ole vielä saapunut minulle enkä voi tehdä viel postausta ko. asiasta. On siis välikevennyksen aika!

Niin kuin useimmat bloggaajat, myös minä kerään tietoa nettisivujeni kävijämäärästä ja kävijöistä erään seurantaohjelmiston avulla.

Näen hyvinkin tarkkaan esimerkiksi sen, mistä kaupungeista sivustoani luetaan, miltä nettisivuilta blogiini on tultu, millä mobiililaitteilla sivustoani on selattu, kauanko henkilöt ovat lukeneet blogiani ja mitä verkkoa selaaja on käyttänyt (mm. Yleisradio, valtionkonttori, eduskunta ja useita yrityksiä – hyi teitä, kun selaatte nettiä töissä!). Sellaisia tietoja kuten selaajan ikää, sukupuolta, puhelinnumeroa ja osoitetta en saa tietooni, joten salaiset ihailijani voivat huokaista helpotuksesta – tietonne ovat turvassa.

Kirjoitan, miksi välittömästi treenin jälkeen ei tarvitse välttämättä ottaa palautusjuomaa

Näen myös osittain niitä hakusanoja, joita ihmiset naputtelevat Googleen ja muihin hakukoneisiin. Blogiini päädytäänkin käyttämällä varsin hassuja, kummallisia ja tragikoomisiakin hakusanoja. Ajattelin kommentoida tässä postauksessa näitä hakusanoja ja niiden eliittiä. Jos tunnistit jonkun näistä hakusanoista omaksesi, älä suutu – ei tää nyt niin vakavaa oo 🙂

”Söin vain vähän ja laihduin”

Se on hyvin todennäköistä. Jos olisit syönyt paljon, et olisi varmaankaan laihtunut.

”Miksi kaikki bloggaa”

Jaa-a… Minä bloggaan kertoakseni kuulumisia, auttaakseni muita puolueettomasti, oppiakseni itse ja yrittääkseni saada järkeä fitnesstouhuun.. Muiden motiiveja en osaa sen kummemmin arvailla.

”Olen syönyt liikaa”

Otan osaa.. Niin saattaa käydä itse kullekin, esimerkiksi 24. päivänä joulukuuta tai isoäidin luona. Heitäpä lenkki korttelin ympäri, niin olosi saattaa parantua!

”5 ainetta joita välttää saadakseen rasvaa pois vatsan alueelta”

Tärpätti, litium, Muumi-limppari (muut limonadit käyvät), proteiini ja näkkäri.

”Alenin kastike mautonta”

Kokeilepa Haatajan kastiketta niin mielesi räjähtää!

”En syö neljän jälkeen”

Minä syön ja niin taitaa syödä moni muukin.

”Fitness liian rajoittava”

No niin on. Minulle se ei onneksi ole sitä, kun syön monipuolisesti erilaisia ruokia ja herkkuja enkä ole kieltänyt itseltäni mitään.

”Grillaus kuntosaliharjoittelu”, ”Kehonrakennus puolukkahillo”, ”Kuskus fitness”, ”Kuskus ja treenaus”, ”Peruna bodaus”

MIKÄÄN NÄISTÄ YHDISTELMISTÄ EI MISSÄÄN NIMESSÄ OLE SOVELIAS!!!!!!!!!!

(Jos ihan totta puhutaan, olen älyttömän huolissani siitä, että tällaisilla hakusanoilla edes tehdään kyselyitä. Kuka kenellekään ihmiselle on sanomaan, että esimerkiksi puolukkahillo tai peruna ei sovi kehonrakentajan ruokavalioon tai kuskus treenaamiseen, koska tätähän näillä hakusanapareilla on todennäköisesti haettu. Jos joku on sanonut sinulle näin, niin kerro minulta sellaisia terveisiä, että haistappa kakka.)

Kuskus ja fitness eivät missään nimessä sovi yhteen

”Laihtuuko jos syö 40 hiilihydraattia vrk”

Paha sanoa… Jos syöt lisäksi 341.7 proteiinia ja 412½ rasvaa, et varmaankaan laihdu 🙁

”Purukumilla laihaksi”

En lähtisi yrittämään tätä aivan ensimmäiseksi. Kokeilepa syödä vaikka 150 proteiinia, 222 hiilihydraattia, 60 rasvaa ja yksi kurkku ja katso, lähteekö painosi putoamaan!

”Miksi illalla tekee mieli syödä paljon”

Hyvä kysymys. Oletkohan syönyt aamulla ja päivällä liian vähän ja kehosi yrittää nyt paikkailla asiaa? Olisikohan kyseessä myös tapariippuvuus eli mielesi tekee napostella esimerkiksi TV:n ääressä?

”Mistä kuitua fitness”

Hmm.. No jos puhutaan FITNESSISTÄ, niin todennäköisesti ainoat mahdollisuudet saada kuitua ovat leseissä, superfoodeissa ja kuitulisissä eli esimerkiksi psylliumissa. Kvinoa, hirssi ja tattari taitavat käydä myös – ne kuulostavat sopivan eksoottiselta ollakseen fitnessiä.

Riisit, perunat, pastat, kuskussit, leivät, hiutaleet, hedelmät ja kasvikset (pl. parsakaali) kannattaa unohtaa suoraan, koska ne eivät ole kovinkaan fitnessiä.

”Oulun kärpät selvä voittaja jo alusta asti”

Näinhän se on! Tällä kaudella käy ihan samalla lailla, sekä Liigassa että CHL:ssä.

”Ystävä syö liikaa”

Oletpas sinä ollut tarkkaavaisena. Sanopa ystävällesi, että jättää muillekin safkaa.

Henkilökohtainen TOP5

”Olli Haatajan paino ja pituus”

😀 Enpäs kerro! Kirjoitukseni menettävät muuten aimo annoksen vakuuttavuutta ja sitähän minä en halua. Sanotaan vaikka, että olen 160cm pitkä, painan 112 kiloa ja pakaroissani näkyy lihassäikeitä.

”Olen terve mutta sairas”

Kuulostaa todella pahalta ja hyvältä.. Olen puolestasi iloinen, mutta surullinen 🙂 🙁

”Paljonko sorsa syö kauraa päivässä”

Neljä.

”Kolme kemia joita olet nähnyt syönyt käyttänyt”

???

”Montako kertaa voi hauista treenata viikossa”

Tämä on ehdottomasti tärkein kysymys, jonka kuntosalilla käyvä henkilö voi esittää. Minä tiedän tähän onneksi vastauksen!

Hauis on rinnan ohella sellainen lihas, että sitä voi treenata vaikkapa jokaisena viikonpäivänä. Suosittelen, että teet hauikselle ja rinnalle jokaisessä treenissä vähintään viisi eri liikettä ja 15 työsarjaa. Jos olet lähdössä baariin, kannattaa tehdä ainakin seitsemän liikettä ja 20 sarjaa. Treenikaveri on hyvä olla mukana joka treenissä auttamassa toistot loppuun asti ja psyykkaamassa vieressä.

Jalkoja kannattaa treenata ENINTÄÄN kahden viikon välein, jos ollenkaan – salibandyn pelaaminen tai portaiden käyttäminen viidenteen kerrokseen asti käy aivan hyvin jalkatreenistä.

——————————————————————————————————————–

Seuraava postaus on toivottavasti postaus siitä erittäin mielenkiintoisesta asiasta. Jos Amazon ja postipatet eivät ole sössineet hommaa oikein viimeisen päälle, paketti on käpälissäni varmaankin alkuviikosta. Heti, kun saan postipaketin käsiini, nauhoitan videon, joka on olennainen osa tulevaa kirjoitustani.

Paljastan kirjoituksen sisällöstä muutaman seikan.

  • se liittyy treenaamiseen ja tarkemmin sanottuna hyvin kummalliseen tapaan treenata
  • et ole todennäköisesti nähnyt kenenkään treenaavan koskaan tällä tavalla. Minä en ainakaan ole nähnyt, jos internetiä ei lasketa.
  • noviisit, jotka ovat treenanneet tällä tavalla, ovat kasvattaneet jalkalihastensa kokoa ja voimaa kävelemällä juoksumatolla
  • asiasta löytyy hyvin vähän tietoa suomen kielellä. En ole nähnyt kenenkään suomalaisen julkaisseen yhtä kattavasti tietoa tästä asiasta kuin mitä minä tulen julkaisemaan.

Jos arvaat, mistä on kyse, onneksi olkoon! Pidetään kuitenkin muita vielä jännityksessä 🙂

Kuulostaako jalkojen massan kasvattaminen juoksumatolla kävelemällä mahdottomalta? Sitä ei ole, vaan puhdasta tiedettä!

Mukavaa elokuun jatkoa kaikille – kovia treenejä ja hyviä ruokia!

Tilaa uutiskirjeeni, saat ilmaisen pdf:n!

Olli Haataja

Olen tieteestä innostuva oululainen voimavalmentaja, urheiluravitsemuksen asiantuntija ja tietokirjailija, jolle suorituskyvyn parantaminen on sekä työ että harrastus.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *