Etävalmennus on henkilökohtainen ja laadukas etävalmennukseni. Lue lisää täältä!

Matti, Teppo ja Riki Sorsan veli

Olen kuukauden kuluttua harrastanut kuntosaliharjoittelua yhtäjaksoisesti neljän ja puolen vuoden ajan. Arvioisin näihin 4.5 vuoteen mahtuneen ainakin yli 800 treenikertaa, tuhansia sarjoja ja kymmeniä tuhansia toistoja.

Vuosien aikana vastaan on tullut useita erityyppisiä treenaajia. Viereiseltä suorituspaikalta on saattanut löytyä Suomen mestari, kun taas viereiseltä suorituspaikalta on saattanut löytyä kuntosaliuraa vasta aloitteleva treenaava.

Kuntosaliuraa aloitteleviin treenareihin kuuluivat myös Matti, Teppo ja Riki Sorsan veli (nimet muutettu), jotka ovat jääneet mieleeni treeniurani ajalta. Matti ja Teppo treenasivat enimmäkseen parina, Riki Sorsan veljen näin käyvän salilla yksin.

Mattia, Teppoa ja Riki Sorsan veljeä yhdisti yksi tekijä. Tämä tekijä ei kuitenkaan ollut musiikki (tai ehkä saattoikin olla, tiedä heitä). Yhteistä näille henkilöille oli se, että he kaikki treenasivat todella kummallisella tyylillä.

Neuvoako vai ei?

Treeniurani alussa suoritustapani liikkeissä olivat jälkikäteen tarkasteltuna aivan karmeita. Suorin jaloin tehtävää maastavetoa tein kissanselällä. Ylätaljassa käytin 20-30 kiloa painavampaa pakkaa kuin mitä nyt. Onneksi pysyin ehjänä.

Saliselfie
Saliselfie

Alun toilailujen jälkeen pyrin systemaattisesti kehittämään itseäni ravinto- ja treeniasioiden suhteen sekä teorian että käytännön tasolla. Kuulostamatta ylimieliseltä olen mielestäni saanut nyttemmin ainakin ihan kohtalaisen kuvan siitä, miten erilaiset kuntosaliliikkeet tulisi suorittaa.

Matilla, Tepolla ja Riki Sorsan veljellä ei ollut kohtalaista kuvaa siitä, mitä missäkin liikkeessä piti tehdä: laitteet kolisivat ja painot heiluivat kuin teknotanssija silloin, kun nämä artistit olivat puikoissa.

Matti ja Teppo eivät tiedostaneet, että reisikoukistuslaitteessa oli mahdollista säätää patjaa, joka tuki etureisiä. Eräässä vatsalaitteessa käytettävää tekniikkaa en osaa edes sanoin kuvailla. Ja se kolistelu: toistot suoritettiin sellaisella pompulla, että lihasjännityksestä ei ollut tietoakaan.

Riki Sorsan veli teki hauiskäännössä ainakin viisi toistoa siinä ajassa, jossa minä tein yhden. Hän taitaa olla lisäksi ainoa näkemäni henkilö, jonka olen nähnyt tekevän seisten tehtävässä pohjekoneessa kyykkyä. Vaikka olen neljän ja puolen aikana nähnyt tehtävän paljon erilaisia ja erikoisia liikkeitä voin kertoa, että tässä tapauksessa kyse ei ollut mielikuvituksen käytöstä.

Mieleeni tuli toki aikanaan, josko olisin käynyt opastamassa herroja oikeille raiteille. En vain perhana kehdannut mennä.

Ojentajaposeeraus

Ihmisten kyky ottaa vastaan palautetta on niin erilainen, että toiset saattavat suuttua neuvottaessa, kun taas toisten itsetunto saa kovan kolauksen ja maailma murenee. Siinä sivussa saattaa saada itse kaupan päälle pissapään maineen.

Nämä ovatkin pääsyitä siihen, että olen tähän asti pidättäytynyt neuvomasta salilla muita kuin kavereitani. Lisäksi olen vastannut, kun kysytään.

Muiden neuvominen kuntosalilla on rakettitieteeseen verrattavissa oleva juttu. Toisen lähestyminen neuvomistarkoituksessa vaatii suurta rohkeutta, jota itse arvostan ja paljon.

Vielä enemmän rohkeutta vaatii oppia omista virheistä. Näin jälkikäteen ajateltuna olisin kyllä itse halunnut, että joku kokeneempi olisi tullut neuvomaan minua tekemään liikkeet oikein, vaikka siinä tilanteessa minua olisikin aika varmasti nolottanut. Ja haluan kyllä edelleenkin – tiedä vaikka muut naureskelevat partaansa katsellessaan rimpuiluani. Siitä olen ainakin ihan varma, että en osaa vieläkään suorittaa kaikkia liikkeitä oppikirjamaisesti. Minulla on vielä paljon opittavaa treenauksen saralla.

Olen päättänyt, että keskityn jatkossakin vain omien treenieni kehittämiseen. Sarjojen välissä vilkuilen sivusilmällä muiden suoritustekniikoita, koska mielelläänhän sitä katselee lepotauolla muualle kuin maahan. Siinä sivussa saattaa jopa oppia itse uusia jippoja tai tekemään vanhat liikkeet entistä paremmin.

Niin kauan kuin mattien, teppojen ja riki sorsan veljien suorituksissa ainoa haitta on muiden epäuskoiset katseet, minä pysyttelen taustalla, kirjaan sarjapainoja ylös ja räpläilen kännykkää. Kuitenkin siinä vaiheessa, kun henkilöt itse, miehet, naiset, lapset tai eläimet ovat vaarassa loukkaantua, on minun aikani toimia.

 

Tilaa uutiskirjeeni, saat ilmaisen pdf:n!

Olli Haataja

Olen tieteestä innostuva oululainen voimavalmentaja, urheiluravitsemuksen asiantuntija ja tietokirjailija, jolle suorituskyvyn parantaminen on sekä työ että harrastus.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *