Etävalmennus on henkilökohtainen ja laadukas etävalmennukseni. Lue lisää täältä!

Pääsiäisherkuttelua

Näin kausijuhlien aikaan on hyvä paikka nauttia juhlaan kuuluvista herkuista. Niinpä meilläkin leivotaan ja syödään meneillään olevaan juhlapyhään eli pääsiäiseen liittyviä herkkuja.

Herkkujen valmistaminen alkoi torstaina pashan valmistamisella.

Valmistamisen ensimmäistä vaihetta ei olisi tarvinnut tehdä vielä pari viikkoa sitten: sormus pois sormesta!

Valkokultaa vasemmassa nimettömässä
Valkokultaa vasemmassa nimettömässä

Itse pashan valmistus oli yllättävän helppoa. Ainoat vaikeudet liittyivät alkuvaiheessa tehtävään keltuaisen erotteluun, mutta sain siirrettyä vastuuta sen osalta muille. En taida olla tosibodari, kun en osaa erotella keltuaisia kananmunista.

Pashan tekemistä
Voinokareita kerman, sokerin ja keltuaisten sekaan
Rahkaa, rusinoita, mantelirouhetta ja sitruunamehua
Rahkaa, rusinoita, mantelirouhetta ja sitruunamehua
Pashaa kattilassa
Pashaa kattilassa

Valmis pasha piti laittaa johonkin muottiin. Aluksi laitoimme pashan isohkoon Tupperware-astiaan lojumaan:

Pasha muottiin

Tulin kuitenkin katumapäälle. Muotti jäi puolityhjäksi, joten pasha olisi näyttänyt valmiina typerältä. Lisäksi seuraava vaihe olisi ollut vaikeampi toteuttaa. Äkkiä pasha uuteen astiaan!

Eiku sittenkin näin
Eiku sittenkin näin

Muotiksi valkkautui Moccamasterin suodatinpussikuppi, johon laitettiin suodatinpussi – pashaa pitää nimittäin valuttaa 12-24 tuntia jääkaapissa. Valumista helpottamaan on hyvä laittaa jokin kevyt paino.

Paino, pasha ja valutuskuppi
Paino, pasha ja valutuskuppi

Sitten vain pasha jääkaappiin ja odottelemaan!

Mämmi

Perjantaina päivällä pasha oli vielä valumassa jääkaapissa, joten oli aika turvautua kaupan pääsiäisherkkuihin:
Kymppi luomumämmi

Eräs herra twiittasi aiemmin tällä viikolla, että ei tiedä ketään alle 70-vuotiasta, joka tykkäisi mämmistä. Väärässä oli.

Minä olen mämmiholisti. Tykkään mämmistä niin paljon, että halkeen. Esimerkiksi viime vuonna ostin kesäkuussa pari rovetta mämmiä, kun huomasin lähikaupan pakastealtaassa olevan mämmiä tyhjennysmyynnissä.

Ainoaksi oikeaksi mämmivaihtoehdoksi on noussut viime vuosina Kymppi-maukkaiden luomumämmi, ei kuitenkaan eettisistä vaan terveydellisistä syistä. Mämmi, etenkin luomumämmi, on oikeasti aivan älyttömän terveellistä ruokaa. Katsokaapa vaikka näitä luomumämmin ravintoarvoja:

160 kcal, 5g proteiinia, 28g hiilihydraatteja (2g sokeria), 1g rasvaa, 8g kuitua(!)

Ravintoarvojensa puolesta luomumämmi on siis terveellisempää kuin esimerkiksi moni kaupassa myytävä leipä. Perinteinen mämmi on myös perin terveellistä, mutta sisältää enemmän sokeria kuin hitusen kalliimpi luomumämmi.

Mämmi ja leipähän ovat oikeasti todella terveellistä ruokaa, mutta kuten leivänkin tapauksessa, mämminkin kanssa lisukkeet määrittävät pitkälti ruoan terveellisyyden. Jos mämmin päälle laittaa puoli desiä kermaa ja pari teelusikallista sokeria, voi tilanne muuttua ongelmalliseksi.

Minä laitoin eilen mämmini päälle tilkan kevytmaitoa ja pari tippaa vaniljan makuista steviaa. Aivan mahtavan makuista!

Vaniljasteviaa, mämmiä ja kevytmaitoa
Vaniljasteviaa, mämmiä ja kevytmaitoa

Kunhan pääsiäinen on ohi ja kaupat myyvät mämmin pois polkuhintaan, on minun aikani astua apajille!

Pääsiäislimppu

Perjantai-iltana oli aika tehdä kolmatta mahtavaa herkkua eli pääsiäislimppua. Limpun ohje oli tosin ihan sama kuin muutama kuukausi sitten tekemällämme joululimpulla, mutta ei kerrota sitä kenellekään.

Mausteet näyttelevät suurta roolia limpun onnistumisessa:

Anista, kuminaa, fenkolia, pomeranssinkuorta ja siirappia
Anista, kuminaa, fenkolia, pomeranssinkuorta ja siirappia

Ei limpunkaan tekeminen ole kovin vaikeaa hommaa.

Pääsiäislimpun tekeminen
Maltaita sekaan!
Pääsiäislimpun tekoa
Jauhoja sekaan!

Ohje on tarkoitettu komppanialle, joten taikinaa valmistuu melkoinen mötky:
Limpptaikinan alustus

Limpputaikina
Pikkasen kohosi!

Limppujen pyörittelyä ja muotoilua minä en osaa, mutta onneksi oman erikoisosaamisen ulkopuolella olevat kompetenssit voi aina ulkoistaa muille:
Limpun muotoiluUusi kohotus limpuille ja uuniin!

Limppu uunissa
Limppu uunissa

Odotellessa limpun paistumista oli aika kumota valunut pasha lautaselle. Moccamasterin kuppi oli tehnyt pashaan kivat raidat!

PashaaHellu laittoi vähän appelsiininkuorta päälle ja lohkoja reunoille niin taiteellinen kokonaisuus oli valmis:
PashaEntäs se valunut neste sitten?
HeraaSe on sitä kuuluisaa heraa, josta eroteltua proteiinia punttipetterit ja -pirjot kittaavat salitreenin päätteeksi. Ehkä minäkin saisin vielä herabisneksen aikaiseksi, jos leipoisin päivässä muutaman tonnin pashaa 😀

Limputkin saatiin paistettua aikanaan:
PääsiäislimppuValmiit limput syötiin minkäs muun kuin itse tehdyn graavilohen kanssa!

Limpputaikinan joukkoon olisi voinut ehkä lisätä muutaman rusinan pääsiäistunnelmaa tuomaan. Rusinoita ei sattunut kuitenkaan löytymään kaapista eilen.

Tänään jännätään kotikisastudiossa Liigan kolmatta finaalia. Kärpät voittoon!

P.S. Blogin Facebook-sivulla on esitelty vielä yksi pääsiäisherkku!

Tilaa uutiskirjeeni, saat ilmaisen pdf:n!

Olli Haataja

Olen tieteestä innostuva oululainen voimavalmentaja, urheiluravitsemuksen asiantuntija ja tietokirjailija, jolle suorituskyvyn parantaminen on sekä työ että harrastus.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *