Etävalmennus on henkilökohtainen ja laadukas etävalmennukseni. Lue lisää täältä!

Julkkaribileet: kilpailu, tarjous ja arvonta!

EDIT 19.7.2015 klo. 20:06: kilpailut, arvonta ja lisäalennus putkirullista ovat nyt kaikki päättyneet ja kirjoituksen kommentointi on suljettu. Kiitos kaikille kommentteja ja kehitysehdotuksia jättäneille!
 
Olen menneen viikon aikana tehnyt näkyviä ja näkymättömiä toimenpiteitä sivuston toiminnan parantamiseksi. Haluan palvella lukijoitani jatkossa paremmin ja paremmin, joten pidän välttämättömyytenä panostamista sivuston hienoon ulkoasuun, hyvään lukukokemukseen ja sujuvaan käytettävyyteen.

Tällä viikolla olen muun muassa parantanut kirjoitusteni uudelleenluettavuutta tekemällä kategorioiden käytöstä selkeämpää. Nyt useimpiin kirjoituksiin on listattu vain yksi tai kaksi kategoriaa, kun ennen yksi kirjoitus saattoi löytyä useammankin kategorian alta. Kategoriat on lisäksi listattu blogin menupalkkiin, jotta lukija löytäisi helpommin itseään kiinnostavia asioita. Samalla poistin joitakin kategorioita kokonaan, nimesin vanhoja uusiksi ja loin yhden uuden kategorian (Yleinen). Lisäksi olen luonut uusia avainsanoja (tageja), poistanut vanhoja ja selkiyttänyt niidenkin käyttöä.

Nyt kategorioihin, avainsanoihin ja yleensäkin sivuston ulkoasun ja käytettävyyden parantamiseen liittyvä työ alkaa olla suurilta osin valmista.  On siis uusien sivujen julkistusbileiden aika! Samalla voimme juhlia blogini uutta nimeä, Novus Aditustadieettini päättymistä ja blogini 1½ vuoden pituista taivalta.

Julkkaribileet eivät olisi mitään ilman asiaankuuluvia tempauksia, joten tässä ne tulevat.

Yhteistyökumppanini Putkirullaus lähti mukaan Haataja.eu 2.0:n julkkaribileisiin erikoistarjouksen muodossa. Normaalisti putkirullia on voinut ostaa kauttani Putkirullaus.fi:n verkkokaupasta* kymmenen prosentin alennuksella, mutta nyt laitoimme paremmaksi. Koodilla ”novusaditus” saat ostettua putkirullat 25% alennuksella ensi viikon sunnuntaihin asti. Ainakaan minun kauttani ei ole tulossa samanlaista tarjousta vähään aikaan, joten näin isoa alennusta voidaan pitää lähes ainutkertaisena tilaisuutena. Tästä linkistä voit lukea lisää kokemuksiani Putkirullaus.fi:n tuotteista.

Toinen yhteistyökumppanini Satokausikalenteri* on puolestaan lahjoittanut julkkaribileisiin kaksi taskukirjapakettia* eli Satokausikalenterin taskukirjaa + Kalakalenteria (ovh 27.80€). Jos tuotteet eivät ole tuttuja, kannattaa niistä lukea lisää tietoa edellisestä postauksestani.

Satokausikalenteri Taskukirjat
Satokausikalenterin taskukirja ja Kalakalenteri

Ensimmäinen taskukirjapaketti annetaan pois kilpailun muodossa. Satokausikalenterin taskukirja ja Kalakalenteri lähtevät sille henkilölle, joka antaa parhaan uudistuneen sivustoni ulkoasua koskevan, sivuston käytettävyyttä, luettavuutta tai ulkoasua parantavan kehitysehdotuksen. Valitsen voittajan sillä perusteella, mitä olen itse mieltä idean hyödyllisyydestä ja mitä muut sivuston käyttäjät mahdollisesti ajattelisivat uudistuksesta. Ihmisillä on nimittäin erilaisia mieltymyksiä, eikä yhden mielipide edusta välttämättä koko laajaa lukijakuntaa. ”Sivupalkin elementtien järjestystä voisi muuttaa vaikka näin” -kommentti on parempi kuin ”Hyvännäköiset nämä uudet sivut” ja saa minun silmissäni korkeammat pisteet kilpailussa, koska jälkimmäinen ei ole oikeastaan edes kehitysehdotus.

Toinen taskukirjapaketti arvotaan tähän postaukseen kommentoineiden henkilöiden kesken. Jättämällä sivustoa koskevan kehitysehdotuksen on siis mahdollista osallistua yhdellä ja samalla kommentilla sekä kilpailuun että arvontaan, jolloin mahdollisuus saada itselleen taskukirjakombo paranee. Jättämällä kommentin, joka ei sisällä kehitysehdotusta, osallistuu joka tapauksessa arvontaan.

Kehitysehdotuksia sisältävät ja/tai arvontalippuna toimivat kommentit tulee luonnollisesti jättää tähän postaukseen (ei siis Facebookiin tai jonnekin muualle). Molemmat palkinnot eivät voi mennä yhdelle ja samalle henkilölle. Kommenttia kirjoitettaessa kenttiin on syytä syöttää jokin toimiva sähköpostiosoite, jotta saan otettua yhteyttä  voittajiin palkintojen luovuttamista varten. Jos onni ei suosi tällä kertaa, alennuskoodi ”novusaditus”, jolla saa tilattua Satokausikalenterin taskukirjat ilman postikuluja, on edelleen voimassa.

Lopuksi vielä bonus”kisa”.

Tilasin taannoin itselleni painetun paidan testimielessä, jotta voin mainostaa blogiani härskisti treenatessani salilla. Tummanharmaan T-paidan etupuolelle on painettu blogini logo ja takapuolelle blogini osoite.

Novus Aditus tpaita
T-paita odottaa omistajaansa

M-kokoinen paita oli kuitenkin minulle (173cm / 72kg) liian pieni, joten en voi pitää sitä. Jos joku haluaisi mahdollisesti yllä olevan T-paidan itselleen ja muuttua käveleväksi mainokseksi, voin lahjoittaa sen sellaiselle henkilölle, joka kokee mahtuvansa normaalia pienempään M-koon paitaan. Halukkuudesta voi ilmoittaa vaikka jollakin kivalla kommentilla, jolloin osallistuu samalla taskukirjapaketin arvontaan. Jos halukkaita on enemmän kuin yksi, kivoin kommentti saa paidan 🙂

Putkirullaustarjous, kilpailu, arvonta ja bonuskisa päättyvät kaikki ensi viikon sunnuntaina.  Ilmoitan kilpailujen ja -arvonnan voittajat täällä blogissani.

Toivottavasti muutkin ovat Haataja.eu 2.0:sta yhtä innoissaan kuin minä. Ei muuta kuin hyvää kilpailu- ja arvontaonnea kaikille!

* = Mainoslinkki

Tilaa uutiskirjeeni, saat ilmaisen pdf:n!

Olli Haataja

Olen tieteestä innostuva oululainen voimavalmentaja, urheiluravitsemuksen asiantuntija ja tietokirjailija, jolle suorituskyvyn parantaminen on sekä työ että harrastus.

11 Kommentit

  1. Moikka! Blogisi uusi ulkoasu on hieno ja luettavuus hyvä. Sivun ulkoasusta on melko vaikeaa keksiä kehitysehdotuksia.

    Pari pientä asiaa tuli kuitenkin mieleen. Etenkin uusia lukijoita voisi olettaa kiinnostavan (ainakin itseäni kiinnostaa), kuka blogia oikein kirjoittaa. Pieni esittelyteksti heti etusivulla, esimerkiksi oikean raunan pystypalkin alussa, jossa yhteistyökumppanit yms. ovat, voisi olla hyvä. En itse asiassa muista, oliko vanhassa ulkoasussa esittely juuri tuolla tavalla. Tällä hetkellä ainoa tie kirjoittajan esittelyyn näyttää olevan todella huomaamaton pieni linkki sivun ylälaidassa.

    Toinen ehdotus koskee oikean reunan pystypalkissa olevaa postausten ”esittelylootaa”. Siis tuota, joka näyttää uusimmat postaukset, uusimmat kommentit jne. Itse nostaisin sen yhteistyökumppanien yläpuolelle. Lukijoita kuitenkin kiinnostavat luultavasti enemmän postauksesi, kuin yhteistyökumppaneiden linkkien katsominen. Kyseisen lootan kautta on helppo selata uusimpia postauksia jo jonkin postauksen ollessa auki ja loota meinaa ikään kuin hukkua tuonne palkin keskivaiheille.

    • Ups, huomasinkin juuri, että kirjoittajan esittelyteksti oli hieman kommenttikentän yläpuolella. 🙂 Noh, tämähän itse asiassa osoittaa, että se on tällä hetkellä melko huomaamaton!

  2. Johannes Karjula

    Ulkoasu kärsii mutta kaikkien tutkimusten mukaan paras lukukokemus syntyy mustalla tekstillä valkoista taustaa vasten.

    Pohdi onko mahdollista teemaa rikkomatta vaihtaa valkoinen pohja ainakin artikkeleihin. 🙂

  3. Minun lukukokemustani häiritsee kovasti valkoinen teksti mustalla pohjalla. Sen muuttaminen saattaisi myös tehdä sivusta ammattimaisemman näköisen. Toinen seikka on oikean mainospalkin leveys, joka on melko paljon tekstikentän leveyteen nähden. Tämä on toki vain saivartelua… Hyvä tekemisen meininki tässä blogissa kuitenkin on!

    Luulisinpa mahtuvani tuohon paitakokoon… Oot söpö! <3

  4. Hyvä blogi ja sulta tulee aina selkeää tekstiä. 🙂

  5. Blogin ulkoasu muuten jees mutta lukemista helpottaisi vaaleampi pohja ja tumma teksti!

  6. Ehkä yksi parhaimpia suomalaisia blogeja saleiluun ja siihen liittyviin asioihin. Sattumalta löysin tämän joku aika sitten FBstä ja luettua on tullut jo 2014 alkupuolelle asti. Jotenkin selkeästi kirjoitettua, mutta kuitenkin paljon asiaa sisältävää.

    Paita menee aika varmasti päälle ja ainahan voi mahaa vetää sisään hieman enemmän ;). Josko tämä paita korvaisi haluamani biolayne t paidan.

  7. Morjesta! Löysin aikanaan blogisi tuhansien muiden joukosta etsiessäni edullista ruokavaliopohjaa opiskelijan keittiöön. Arvostan erityisesti postausten laadukuuttaa, joissa on lähteet mukana. Ei vain todeta,että IIFYM sopii itselle selventämättä sen pienempiäkin kokonaisuuksia. Toisena nostan esille, sen että olet tehnyt hurjasti töitä somen puolella, ja tuonut blogillesi näkyvyyyttä.

    Kehitysideoita on vaikea löytää, kun responsiivisuus tapahtui uudistuksen mukana. Mukava lukea OnePlussalla. Yhdyn edellisiin kommentteihin, mutta näin sosiaalistakin markkinointia opiskelevena, toivoisin joskus jotain räväkkää satiirista postausta koskien tätä pinnalla keikkuvaa ”Fit-laiffia” kohtaan. Teksti voisin muuten olla faktoihin perustuva ja asiapitoinen, mutta sellainen että nauraminen on ainakin urheilijan näkökulmasta taattu =)

    Kiitoksia vielä laadukkaasta blogista!

  8. Pidän yläpalkista, jossa on kuulumiset, terveys ym. pikalinkit. On hyvä, että se ponnahtaa tarvittaessa näkyviin eikä ole viemässä muuten tilaa. Pidän siitä, että kirjoitukset on selkeästi jäsenneltyjä eikä kaikkea ahdeta samaan pötköön. En pidä fontista, se on rikkonainen ja jotenkin epäselvä. Tuntuu siltä, että joudun keskittymään tavallista enemmän itse kirjainten hahmottamiseen ja suurennoksen lisääminen selaimella ei ole hyvä ratkaisu, ei lisää selkeyttä. Näissä kommenteissa fontti on erilainen ja kommentteja on helpompi lukea kuin tekstiäsi. Värit ovat tosi hailakat, toivoisin lisää värien syvyyttä ja tummuutta. Mielenkiintoisia juttuja mutta yleisilme on liian aneeminen.

  9. Uusi ulkoasu on hyvä, mutta ehkä pieni värien käytön lisääminen piristäisi. Nyt on kenties hieman turhan harmaa, mustaa ja valkoista. Niin ja paitakin varmasti mahtuisi tällaiselle kestävyysurheilua harrastelevalle pulkannarulle hyvin päälle 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *