Terveys

Terveys blogi Olli Haataja

Kun suomalaisilta kysytään gallupeissa, mitkä ovat elämässä tärkeitä asioita, nousee terveys joka kerta listojen kärkeen rakkauden ja perheen ohella. Siksi on jotenkin niin hassua, että tärkeinä pidetyistä asioista huolimatta juuri terveys on kärkikahinoissa siinä listassa, jossa on lueteltu laiminlyötyjä asioita. Kun terveyttä pidetään kerta niin tärkeänä, eikö itselle tärkeistä asioista kannattaisi silloin pitää kiinni?

 

Tämän kategorian tekstit liittyvät monipuolisesti erilaisiin terveyteen liittyviin aiheisiin. Terveys on käsitteenä hyvin laaja, ja niinpä tämän kategorian kirjoitukset vaihtelevat laidasta laitaan. Mukana on esimerkiksi kauppojen ruokakoreihin, lihashuoltotuotteilla tapahtuvaan itsehierontaan, kuten putkirullaukseen sekä hormoneihin liittyviä kirjoituksia.

 

Yllä mainittujen aiheiden lisäksi tämän kategorian tekstit sisältävät myös kirjoituksia ajankohtaisista, terveyteen liittyvistä aiheista. Tällaisia aiheita voivat olla esimerkiksi hiljattain julkaistut kirjat tai pieleen menneet terveysuutiset, joissa on oiottu mutkia suoraksi ja esitetty hurjia, esimerkiksi koe-eläintutkimuksiin perustuvia väitteitä.

 

En lupaa, että luettuasi tämän kategorian tekstejä saat terveytesi uudelle tasolle, mutta toivon mukaan saan annettua sinulle kirjoitusteni myötä ainakin ajattelemisen aihetta. Lukuintoa!