Etävalmennus on henkilökohtainen ja laadukas etävalmennukseni. Lue lisää täältä!

Harvinaisempaa hiilaria osa II: kuskus (couscous)

Harvinaisempaa hiilaria -sarjan ensimmäisessä osassa käsiteltiin ohrasuurimoita. Kuten totesin aikaisemmassa kirjoituksessani, haluan saada ruokavaliooni vaihtelua ja syödä erilaisia ruokia. Erilaisten ruokien syöminen tarkoittaa minun tapauksessani esimerkiksi aterioiden pääasiallisen hiilihydraattilähteen vaihtelemista. Sarjani toisessa osassa pääosassa onkin yksi tällainen hiilihydraattilähde, joka saattaa olla suurelle yleisölle outo. Kyseessä on kuskus tai couscous, niin kuin jotkut sanovat.

Kuskus-tietoutta

Pikainen pyörähdys netin syövereihin toi ilmi, että kuskus on alun perin berberikansojen keittiön erikoisuus ja se on suosiossa erityisesti pohjoisessa Afrikassa kuten Marokossa ja Tunisiassa. Siksi varmaan paketissakin näkyi olevan kamelin ja aavikkomiehen kuva.

kuskus-paketti
Kuskusia

Ylläolevan kuvan kilon painoinen paketti kustansi 1.99 euroa, joten kenenkään ei pitäisi ajautua henkilökohtaiseen konkurssiin satunnaisen kuskuspaketin ostamisen takia. Kuskusia saa myös täysjyväversiona, mutta sitä en ole kokeillut – ainakaan vielä. Hinta lienee tällöin enemmän tai vähemmän kalliimpi kuin tavallisen kuskusin.

Kuskus valmistetaan yleensä durumvehnästä, mikä on myös useimpien pastojen raaka-aine. Tämän vuoksi ravintoarvotkin mukailevat hyvin pitkälti pastoja, joten vertailemalla jonkin pastan ja kuskusin ravintoarvoja pitäisi löytää suurin piirtein samoja lukemia.

Kuskusin valmistaminen

Kuskus on todellinen kiireisen ja / tai uusavuttoman ihmisen hiilari, sillä kuskusin valmistaminen on naurettavan helppoa ja nopeaa. Valmistamiseen tarvitset seuraavia asioita:

– Kiehuvaa vettä

– Astia eli kuppi eli kippo

– Kuskusia

(Suolaa, voita, mausteita)

Kuskusin valmistus aloitetaan laittamalla mieluinen määrä kuskusia astiaan eli mielellään johonkin keraamiseen kuppiin. Kannattaa käyttää tässä vaiheessa jotakin mittaa syystä, joka selviää kohta.

kuskus-valmistaminen
Kuskusin valmistaminen alkaa tästä

Seuraavaksi kuppiin ja kuskusin päälle kaadetaan kiehuvaa vettä hieman enemmän kuin sitä kuskusia laitettiin – jos laitoit kuppiin yhden desilitran kuskusia, kaada sen päälle 1.1-1.2 desilitraa vettä. Jos kiehautat veden kattilassa, voit liuottaa siihen haluamasi määrän suolaa jo tässä vaiheessa. Jos et vaivaudu mittaamaan vettä tai kuskusia, kaada vettä kuppiin sen verran, että kuskus peittyy juuri ja juuri.

kuskusin-valmistaminen-vesi
Kuskus turpoaa, kun sen päälle kaataa vettä

Veden lisäämisen jälkeen alkaa piinaava odottelu, joka kestää 5-8 minuuttia. Kuskus on valmista sitten, kun vesi on imeytynyt siihen. Viimeistään tässä vaiheessa kuskusin joukkoon kannattanee lisätä jonkin verran suolaa.

Valmiin kuskusin koostumus muistuttaa minusta jostain syystä märkiä sahanpuruja:

kuskusateria-ruoanlaitto
Kuskusateria on valmis!

Miltäs se kuskus sitten oikein maistuu? Minun mielestäni ei oikeastaan yhtään miltään. Kuskusia kannattaakin maustaa jollakin ilveellä eli esimerkiksi voinokareella. Kattilassa kiehautettavan veden joukkoon voi lisäksi huljutella esimerkiksi liha-, kana- tai muun liemikuution riippuen siitä, mitä kuskusin kera syödään.

Kuskus toimii erittäin hyvin esimerkiksi kanan tai kalan lisukkeena. Olen myös nähnyt reseptejä, joissa kuskusia laitetaan salaattiin, jotta salaatista saadaan ruokaisampaa.

Kuskus — ravintosisältö / 100 grammaa

348 kilokaloria

11 grammaa proteiinia

71 grammaa hiilihydraatteja

1.2 grammaa rasvaa

Kuskus — plussat ja miinukset

Järkyttävän helppo ja nopea valmistaa

Sopii nautittavaksi useamman eri lihan kanssa tai salaatin seassa

— Ei maistu oikein millekään, vaatii maustamista

Harvinaisempaa hiilaria osa III: quinoa eli kvinoa

Tilaa uutiskirjeeni, saat ilmaisen pdf:n!

Olli Haataja

Olen tieteestä innostuva oululainen voimavalmentaja, urheiluravitsemuksen asiantuntija ja tietokirjailija, jolle suorituskyvyn parantaminen on sekä työ että harrastus.

3 Kommentit

  1. Vink vink. Sekoita kuskusia ja tölkki makrillia tomaattikastikkeessa ja syö keitettyjen vihannesten kanssa. Nam!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *