Etävalmennus on henkilökohtainen ja laadukas etävalmennukseni. Lue lisää täältä!
Maitokaakao on paras palautusjuoma. Vai onko?

Nesquik-jänis ja heraproteiinipeikko

Yksi kansakunnan virallisista päättävistä elimistä, Ilta-Sanomat, päätti ratkaista tällä viikolla tuhansia kuntoilijoita askarruttavan kysymyksen ja julisti maitokaakaon olevan paras vaihtoehto, jos tavoitteena on palautua urheilusuorituksesta.

IS

Lehti siteeraa kirjaa, jonka mukaan ”uusimmat tutkimukset” ovat osoittaneet, että paras palautumisjuoma on vähärasvainen maitokaakao. Lehti esittää lisäksi väitteensä tueksi erään kokeilun (tutkimuksen?). Tässä ”kokeilussa” maitokaakaota juoneet henkilöt palautuivat treenistä paremmin kuin sokerisia urheilujuomia tai vettä nauttineet. Lisäksi kaakaota hörppineiden lihakset kehittyivät parhaiden, tulivat kestävimmiksi ja polttivat eniten rasvaa.

On ihan loogista, että proteiinia saavat lihakset tulevat kestävämmäksi ja kehittyvät parhaiten – proteiinia kun tarvitaan lihaksien kasvamiseen ja maito(kaakao) sisältää proteiinia. Pelkkää vettä juomalla on hyvin hankala kasvattaa lihaksia vahvemmaksi, ellei sitä tee Graalin maljasta. Myös väite rasvanpolttamisesta on aivan pätevä, sillä mitä enemmän lihasmassaa henkilöllä on, sitä enemmän henkilö kuluttaa energiaa. Rasvalla tätä ominaisuutta ei valitettavasti ole! =(

Väite maitokaakaon parhaudesta on puolestaan epälooginen, koska kolmea vaihtoehtoa vertailemalla on tehty johtopäätös, joka on saattanut johtaa yli 10 000 ihmistä harhaan (artikkelilla oli 19.1 aamulla 7500 jakoa).

nesquik
Paras palautusjuoma? Kuva: Walmart

Minäkin voisin tehdä seuraavan johtopäätöksen (kuvitteellinen esimerkki):

– Norsunluurannikko on parempi jääkiekkomaa kuin Egypti

– Nigeria on parempi jääkiekkomaa kuin Egypti ja Norsunluurannikko

→ Nigeria on paras jääkiekkomaa

Nigeria on tässä yhteydessä paras jääkiekkomaa näistä kolmesta ja saisin tehtyä siitä raflaavan otsikon, mutta Nigeria ei tietenkään ole paras kaikista jääkiekkomaista. Ilta-Sanomien juttu onkin tyypillinen esimerkki lukijoiden harhaanjohtamisesta. Kannattaa suhtautua epäilevästi keltaisen lehdistön uutisiin.

Heraproteiinipeikko

Kaikkien maitokaakaota ja muita ”luonnollisia” vaihtoehtoja hehkuttavien uutisien perimmäisenä tarkoituksena tuntuu olevan se, että urheilusuorituksen jälkeen ei tarvita mitään erityisiä palautusjuomia ja tavallisella ruoalla pärjää ihan hyvin. Ihmisillä tuntuu olevan jokin ihmeellinen kammo kaikenlaisia ”mömmöjä” kohtaan. Myös ehkä tunnetuin palautusjuoma eli heraproteiini lasketaan osaksi näitä mömmöjä.

mömmöjä
Heitän nämä heraproteiinini roskiin ja ostan marketista 10 kiloa kaakaojauhetta!

Heraproteiini ei ole lisäravinne eikä mömmö vaan jauheen muodossa olevaa ruokaa. Väite siitä, että heraproteiini olisi jotenkin ”epäluonnollista” on täysin epälooginen, kun ottaa seuraavan näkökulman:

– Heraproteiini valmistetaan eristämällä eri menetelmillä proteiinia herasta, joka on lehmän maidosta valmistetun juuston ylijäämätuote. Lehmänmaidon sisältämästä proteiinista 20% on heraa ja 80% kaseiinia.

– Valkoinen vehnäjauho valmistetaan vehnästä jauhamalla pois kuoriosat ja alkiot.

→ Henkilö, joka väittää, että heraproteiini ei ole ruokaa väittää siis alkujaan sitä, että ottamalla jostakin ruoka-aineesta jotakin pois lopputuloksena ei ole enää ruokaa. Henkilö siis väittää pohjimmiltaan sitä, että esimerkiksi sipulijauhe ja vehnäjauho eivät ole ruokaa. Myös rasvaton maito ei olisi tämän näkökulman mukaisesti ruokaa, koska eihän sieltä lehmän tissistä mitään rasvatonta maitoa tule vaan se rasva pitää pudottaa jollain menetelmällä pois kyydistä.

Mömmöä vai maitoa?

Minä olen ottanut heraproteiinia välipalana ja urheilusuorituksen jälkeen siitä asti, kun aloitin kuntosaliharjoittelun. Rahaa tähän toimintaan on tietysti palanut, mutta varmasti vähemmän kuin mitään muuta vaihtoehtoa käyttämällä. Heraproteiini on nimittäin kaikista halvin proteiininlähde: hinta per gramma proteiinia on paljon halvempi kuin esimerkiksi maidolla, rahkalla tai raejuustolla. Kärjistetysti voisin sanoa, että jos rahani olisivat tiukilla, ottaisin heraproteiinia 4-5 kertaa päivässä.

mömmöä
Päivittäinen treenin jälkeinen ”fiksi”

Heraproteiini on lisäksi hyvin vähäkalorista, mikä on laihduttajalle tietysti tärkeä asia. Vertaillaampa hieman vaihtoehtoja, jos treenin perään tavoitteena on saada 20 grammaa proteiinia:

Heraproteiini: 100-100 kcal, annoksen hinta ~ 44 senttiä

Rasvaton maito: ~200 kcal, annoksen hinta ~ 51 senttiä

Kumman ottaisit, jos haluaisit laihtua tai tulosi olisivat niukat? Tähän toki tulee lisäksi muitakin seikkoja: jos maitoa aikoo juoda palautusjuomaksi, sitä joutuu kantamaan selkä vääränä kaupasta.

Yleisesti ottaen kaikki maitoproteiinia sisältävät tuotteet ovat hyviä vaihtoehtoja, jopa se maitokaakao. Tosin kaakaotakaan ei välttämättä tarvita ollenkaan vaan pelkkä maitokin riittää. ”Sunnuntaikuntoilijoiden” ei välttämättä edes tarvitse juoda palautusjuomaa ollenkaan. Minä olen maanantai-sunnuntai-kuntoilija ja koen tarvitsevani heraproteiinia sisältävää palautusjuomaa.

Lisää tietoa maitoproteiinien vaikutuksista lihaksiin saa muun muassa Juha Hulmin artikkeleista eli tästä ja tästä. Juha Hulmi on muuten aivan järkyttävän fiksu mies, joka perustaa kirjoituksensa tutkimuksiin ja höystää kirjoituksensa hauskalla huumorilla. Seuratkaa Lihastohtorin blogia, jos tiede kiinnostaa!

Tilaa uutiskirjeeni, saat ilmaisen pdf:n!

Olli Haataja

Olen tieteestä innostuva oululainen voimavalmentaja, urheiluravitsemuksen asiantuntija ja tietokirjailija, jolle suorituskyvyn parantaminen on sekä työ että harrastus.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *