Satokauden smoothiet

Luku I: Novus Aditus – Scientia et Fortitudo

Vuosi ja viisi kuukautta Esipuheen kirjoittamisen jälkeen on aika siirtyä uuteen, ensimmäiseen lukuun. Laita alla oleva biisi soimaan, jos haluat lukukokemukseen lisää mahtavuutta (Spotify-linkki löytyy tästä)

Novus Aditus on latinaa ja tarkoittaa ”uutta lähestymistapaa”. Uudessa lähestymistavassa tieteeseen ja tietoon suhtaudutaan intohimoisesti, ja näiden asioiden annetaan toimia kantavana voimana tehtäessä päätöksiä. Joku saattaa argumentoida tähän, että ”ei se mikään uusi juttu ole” ja että ”onhan tämmöisiä jo ollut”. Kyseessä on kuitenkin sen verran harvinainen lähestymistapa, että raikas se ainakin on jos ei uusi. Onneksi tekemäni valinta on pettämätön, sillä novus tarkoittaa suomeksi myös ”raikasta”, ”reipasta”, ”pirteää” tai ”modernia”. Kaikkea näitähän Novus Aditus kuitenkin on loppujen lopuksi sen lisäksi, että latinan kieli kuulostaa yksinkertaisesti helkkarin siistiltä.

Novus Adituksessa ei olla koskaan tyytyväisiä nykyiseen tilaan. Novus Adituksessa haetaankin aina parempia tapoja tehdä asioita, eli toisin sanoen sivistetään itseä omaksumalla uutta tietoa eri lähteistä. Tämä on ihan luonnollista, sillä joka kuukausi tieteellisissä lehdissä julkaistaan järkyttävä määrä uusia tieteellisiä tutkimuksia, joista osa käsittelee onneksi (urheilu)ravitsemusta ja kuntosaliharjoittelua.

Jokainen uusi tutkimus on uusi pala tieteiden palapeleissä, jotka eivät tule koskaan valmiiksi. Joskus samaa asia käsittelevät tutkimukset tulevat eri lopputuloksiin, jolloin syntyy ristiriitaisuuksia, ja palapelin palasista tulee eri näköisiä. Monessa palapelissä alkaa kuitenkin olla jo sen verran palasia, että kymmenien muiden samanlaisten palojen seassa muutama erilainen pala ei tee vielä kesää. Olenhan sanonutkin joskus, että totuus tulee lopulta ilmi tiedon painon keskittyessä tiettyyn suuntaan.

Koska palapelit muuttuvat koko ajan tietyn näköisiksi, Novus Adituksessa on pystyttävä luopumaan omista käsityksistään, jos uusi tieto (palapelin palat) on yhä enemmän ja enemmän ristiriidasssa aikaisemmin omaksutun tiedon kanssa. Tämä siitä huolimatta, että kognitiivinen dissonanssi painaa päälle. Oman näkemyksien muuttamisessa ei ole kuitenkaan mitään pahaa. Tälle ilmiölle on olemassa nimikin: oppiminen.

Tieto ja sen hankkiminen on erittäin tärkeää, mutta tiedon soveltamista ei tule koskaan unohtaa. Novus Adituksessa tiede ja käytäntö ovat sopivasti tasapainossa. Vaikka tieteen avulla saataisiin selvitettyä maailman paras treeniohjelma ja sen muuttujat ja paras dieetti, ei näillä tiedoilla tehdä mitään, jos niiden hyödyntäminen ei onnistu käytännössä. Lyle McDonaldia mukaillen ”Hyvä neuvo, jota ei noudateta, on huono neuvo”. Käytännössä eli elävässä elämässä on olemassa niin paljon erilaisia muuttujia, että joskus on jouduttava tekemään kompromisseja, vaikka asioiden tekemiseen olisi olemassa tehokkaampikin tapa. Jos vaaka kallistuu liikaa jompaan kumpaan suuntaan, on seurauksena ongelmia.

Tasapainottelevan luonteen vuoksi Novus Adituksen symbolina toimii vaaka-horoskoopin mies, joka tasapainottelee kädessään N- ja A-kirjaimia. Tiedon ja käytännön on oltava sopivasti tasapainossa, koska näin päästään minun näkemykseni mukaan parhaaseen lopputulokseen.

Novus Aditus vaaka

Sattui oikein sopivasti, että blogin teemaa mukaillen mies sattuu olemaan lihaksikas. Vielä hassumpaa oli, että minun horoskooppimerkkini sattuu olemaan vaaka. Lisäksi mies vain jotenkin sopii kivasti yhteen latinan kielen kanssa.

Olen oikein tyytyväinen uuteen banneriini, joka on lähes identtinen kopio hahmotelmasta, jonka tein eilen illalla. Novus Aditus -nimen keksin jo kuukausia sitten, mutta osuva bannerikuva antoi odottaa itseään. Eilen illalla saamani idean jälkeen kuitenkin klikkasi, ja hahmotelma muuttui kuvaksi tänään.

Hahmotelma

Novus Adituksen motto ”Scientia et Fortitudo” on niinikään latinaa ja tarkoittaa ”Tiede / tieto / taito ja voima” tai ”Tiedettä ja voimaa”. Tämän moton voi mieltää esimerkiksi niin, että tiedossa on voimaa. Mitä enemmän ihmisellä on tietoa, sitä enemmän hänellä on voimaa eli potentiaalia soveltaa aikaisemmin hankittua tietoa käytännössä. Silloin on mahdollista löytää eri vaihtoehdoista itselle se kaikista toimivin ratkaisu, jolloin tullaan kuntosaliympäristössä voimakkaammaksi, tehokkaammaksi ja lihaksikkaammaksi. Moton voi myös mieltää niin, että tässä blogissa esitellään tietoa ja ainakin jonkin verran vähäisiä voimiani.

Esipuhetta kirjoittaessani sanoin, että tämä ei pääty tähän, tämä on alku. Olin viime vuoden tammikuussa oikeassa, sillä olen pystynyt bloggaamaan itseäni tyydyttävällä tahdilla, eikä kipinä kirjoittamiseen ole missään vaiheessa hiipunut. Joskus välillä tulee tietysti tuntemuksia, ettei nyt oikein huvittaisi kirjoitella, mikä on ihan OK. Välillä myös elävän elämän muuttujat aiheuttavat haasteita kirjoittamiselle, kuten esimerkiksi kuukausi sitten alkaneet työt. Tärkeintä on, että näppäimistön ääressä ääni kellossa muuttuu, eikä yritä saada väkisin tekstiä kasaan. Silloin nimittäin seurauksena on kirjoitus, josta ei voi olla ylpeä ja joka ei palvele lukijaa.

Hyvän olon puolesta -nimistä blogia ei enää ole. Tällä päivämäärällä astuu voimaan nimittäin muutos, jonka mukaisesti tämän blogin nimi on Novus Aditus. Ilmoitan myös, että minulla on toiminimi, jonka kautta olen valmis tarjoamaan henkilökohtaisempaa palvelua, esimerkiksi (urheilu)ravitsemukseen liittyvään konsultointiin tai treenaamiseen liittyen.

Novus Aditus on uusi lähestymistapa, jollaisen minä toivoisin jokaisen omaksuvan. Tämä uusi, raikas, pirteä ja moderni lähestymistapa se vasta alkua onkin!

Novus Aditus – Scientia et Fortitudo.

Olli Haataja

Olen voimanostosta ja urheiluravitsemuksesta innostunut terveysbloggaaja. Tässä tieteelliseen näyttöön pohjautuvassa blogissa kirjoitan kuulumisiani, autan muita puoluettomasti, yritän oppia itse ja pyrin saamaan järkeä fitnesstouhuun. Seuraa minua, niin pysyt ajan tasalla kirjoituksistani.