Lääkkeetön elämä – hyvä tavoite, huono kirja

Lääkkeetön eämä on Antti Heikkilän uusin kirja
Lääkkeetön elämä on Antti Heikkilän uusin kirja

Tiivistelmä:

  • Pituus ilman lähteitä: ~9750 sanaa (noin 44 – 54 min lukuaika)
  • Kirjoituksen teemaa käsitellään myös podcastissa, jossa vieraana on Valtsun terveysblogin kirjoittaja Vladimir Heiskanen
    • Podcastin pituus on 57 minuuttia.
  • Lääkkeetön elämä on lääkäri Antti Heikkilän uusin kirja ravitsemuksesta, terveydestä ja liikunnasta
  • Lääkkeetön elämä sisältää runsaasti asiavirheitä, joita laskin kirjassa olevan 31 kappaletta
    • Heiskanen on löytänyt kirjasta jo noin 55 asiavirhettä. Löytämistäni asiavirheistä noin 15 oli uusia, joten kirjan asiavirheiden kokonaismäärä on nyt jopa 70 kappaletta.
  • Osa asiavirheistä on harmittomia ja osa huvittavia, mutta osa jopa vaarallisia terveyteen liittyvien päätösten kannalta
  • Useat muutkin kirjan väitteistä saattavat olla virheellisiä, mutta niitä on miltei mahdotonta tarkastaa, koska niitä tukemaan ei ole osoitettu lähteitä

1. Johdanto

Havahduin elokuun puolivälissä tapahtumaan, jota olin odotellut keväästä alkaen. Tiesin jo aikaisemmin, että Antti Heikkilä on kirjoittamassa uutta Lääkkeetön elämä -nimistä kirjaansa (Otava, 2018), jonka julkaisu olisi syksyllä. Näin kirjan ensimmäisen kerran myynnissä muistaakseni 20. elokuuta, jolloin laitoin siitä heti kirjastoon varauksen. Sain kirjan luettavakseni parissa viikossa, aloitin luku-urakan ja tein samalla muistiinpanoja kiinnostavista kohdista.

Nyt Lääkkeetön elämä on luettuna, ja seuraavaksi vuorossa on sen arvostelu. Arvostelun tekeminen oli aivan hirmuinen savotta, sillä kirjasta tekemieni muistiinpanojen perkaamiseen kului runsaasti enemmän aikaa kuin itse kirjan lukemiseen.

Kirjoituksen sisällysluettelo on alla. Sisällysluettelon linkkejä klikkaamalla pääsee suoraan haluamaansa lukuun.

Aloitetaan käymällä läpi Antti Heikkilän taustaa ja siirrytään sitten kirjan pariin. Arvostelun useimmat kursivoidut lauseet ovat sitaatteja kirjasta. Sitaatteja on runsaasti, mutta käytin niitä vain tarpeen mukaan. Ilman sitaattien käyttämistä tämän arvostelun tekeminen ei olisi ollut myöskään kovin järkevää. Sitaatin yhteydessä olen vielä osoittanut kirjan sivun, jolta lause löytyy.

2. Kuka on Antti Heikkilä?

Useimmat suomalaista terveyskeskustelua seuraavat eivät ole välttyneet kuulemasta Antti Heikkilästä. Heikkilän tietävät voivat hypätä suoraan seuraavaan lukuun, mutta Heikkilästä tietämättömille hänen taustaansa on hyvä käydä läpi, jotta kirjan sisältö avautuisi kaikille.

Antti Heikkilä on 72-vuotias ortopedian ja traumatologian erikoislääkäri, tosin Suomessa hänet tunnetaan nykyään ennen kaikkea terveyttä, ravitsemusta ja lihavuutta koskevista ajatuksistaan. Hänen tiedetään myös olevan kovaääninen lääke- ja elintarviketeollisuuden sekä terveysviranomaisten kriitikko. Heikkilä syyttää nykyisestä lihavuusepidemiasta ravitsemussuosituksia, joiden laatijoita vastaan hän hyökkää somessa harva se päivä.

Heikkilän mukaan lihavuus johtuu hiilihydraateista, joita taas suomalaisissa ravitsemussuosituksissa1 suositellaan syötävän noin 45–60 prosenttia kokonaisenergiansaannista.

Ainoa tapa hoitaa lihavuutta Heikkilän mukaan on eliminoida ruokavaliosta hiilihydraatit lähes täysin. Hänen ratkaisunsa lihavuuteen (ja moneen muuhunkin asiaan) on siis ketoosi- eli ketodieetti. Hänen versiossaan ketodieetistä proteiinin määrä on vähäinen, hiilihydraattien määrä on erittäin niukka (< 50 g päivässä), maksimissaan 10 prosenttia kokonaisenergiansaannista. Niinpä ketodieetin merkittävin energianlähde on huomattavasti suosituksia korkeampi määrä rasvaa, noin 70 % kokonaisenergiansaannista.

“Vastarinnan kiiski” on mielestäni osuva kuvaus Antti Heikkilästä, sillä terveyden ja ravitsemuksen konsensukseen verrattuna hänellä tuntuu olevan monesta asiasta eriäviä näkemyksiä.

Esimerkiksi juuri rasvoihin liittyen hänellä on tyydyttyneiden rasvojen käytöstä hyvin erilainen kanta kuin useimmilla terveydenhuollon ammattilaisilla. Heikkilällä on myös virallisesta kannasta poikkeavia näkemyksiä esimerkiksi masennuksen hoitoon, lihavuuden syntyyn, korkeaan veren kolesteroliin, ruokavalion hiilihydraatteihin, masennukseen, hammastahnan fluoriin, rokotuksiin ja liikuntaan liittyen.

Lääkkeetön elämä ei ole Heikkilän ensimmäinen kirja, sillä hän on kirjoittanut aiemmin vähintään kymmenen kirjaa, joista aivan kaikki eivät tosin liity terveyteen. Vaikka en ole lukenut yhtäkään Heikkilän aikaisempaa kirjaa, hänen Facebook- ja blogikirjoitustensa perusteella arvelin yllä esiteltyjen asioiden olevan suurin piirtein niitä, joista myös Lääkkeetön elämä koostuu.

Valitettavasti Heikkilä on myös tunnettu siitä, että hänen ulosantinsa on sisältänyt vuosien saatossa runsaasti asiavirheitä. Tästä kerron myöhemmin lisää.

3. Lääkkeetön elämä tiivistettynä

Lääkkeetön elämä on Antti Heikkilän näkemys siitä, miten sairauksia voidaan hoitaa ja ennaltaehkäistä ruokavalion ja liikunnan avulla. Jo kirjan nimi on jo melko provosoiva. Nimeä tukee kirjan kannessa oleva, minun ja muiden kehuma graafikon taidonnäyte, jossa lääketabletti muuttuu mustikaksi (kuva kirjoituksen alussa).

Kirjan sanoma alkaa olla selvä jo ensiluvuista lähtien. Jo esipuheen ensimmäisissä lauseissa todetaan, että nykyajan terveydenhuolto perustuu vahvasti lääkehoitoon, ja tätä on syytä kritisoida. Heikkilän mukaan ruokavalion merkityksestä terveyteen on olemassa kasvavaa näyttöä, ja “Omaa ruokavaliotaan suotuisaksi muuttamalla voi parhaassa tapauksessa vähentää ja päästä eroon lääkkeistä” (s. 9).

Niin ikään esipuheessa Heikkilä julistaa kertovansa lisäksi oman näkemyksensä virallisen terveydenhoidon ongelmista ja ehdottaa ratkaisuvaihtoehtoja.

Kirjan perusteella terveydenhoidossa tuntuu riittävän ongelmia ja olevan pahuutta, sillä elintarvike- ja lääketeollisuuden vallan ja rahan (väitetyt) vaikutukset ravitsemussuosituksiin ja terveydenhuoltoon, “kolesterolihysteria”, suositusten perusteena olevien tutkimusten tekemiseen liittyvät haasteet sekä eriävien mielipiteiden ja toisinajattelijoiden vaientaminen ovat vahvassa osassa kirjan sanomassa.

Heikkilän ajatuksia ja ratkaisuvaihtoehtoja esitetään muun muassa ruoka-aineisiin (fruktoosi, gluteeni, rasvat), liikuntaan sekä erilaisien sairauksien (mm. syöpä, masennus, riippuvuudet) hoitoon liittyen. Heikkilä käyttää potilaita hoitaessaan ”kolmikantaa”: keskiössä on ruokavalio, liikunta ja mieli, mikä lienee syynä liikuntaa ja mielenterveyttä koskeviin lukuihin.

Kuten Heikkilää esitellessäni kirjoitin, hänen ruokavalioratkaisunsa lääkkeettömän elämän tavoittelemiseksi on ketodieetti. Ruokavalion ainoat hiilihydraatit tulevat vähähiilihydraattisista kasviksista kuten kaaleista, kurkusta, pinaatista ja parsasta sekä pienestä määrästä marjoja tai kotimaisia omenoita.

Heikkilän suosittelema ruokavalio on paitsi vähähiilihydraattinen, myös täysin viljaton. Tähän on kaksi syytä eli gluteeni, jonka (väitettyjä) haittoja käsitellään kirjassa yhden luvun verran, ja hiilihydraatit yleensäkin.

Oikeastaan viljaton ketodieetti vaikuttaa kirjan perusteella olevan enemmän tai vähemmän osa ratkaisua lähes vaivaan kuin vaivaan eli ainakin

  • matala-asteiseen tulehdukseen
  • skitsofreniaan
  • kihtiin
  • reumaan
  • riippuvuuksiin
  • diabetekseen (ja insuliiniresistenssiin)
  • sydäntauteihin sekä
  • homeen aiheuttamiin terveysongelmiin.

Lisäksi Heikkilä suosittelee ketodieettiä syöpähoitojen tueksi.

Ketodieetin tueksi Heikkilä suosittelee vielä ottamaan lisäravinteita. Näitä ovat ainakin C-vitamiini, D-vitamiini, K-vitamiini, kalanmaksaöljy, magnesium ja asetyylikysteiini.

Virallisen terveydenhuollon ongelmien ja ratkaisuvaihtoehtojen lisäksi kolmas kirjan kantava teema käsittelee erilaisten sairauksien taustalla olevia syitä. Merkittävin syy erilaisten sairauksien, kuten sydäntautien ja syövän taustalla on Heikkilän mukaan insuliiniresistenssi, joka on “Kaikkien sairauksien äiti” (s. 40).

Insuliiniresistenssi johtuu kirjan perusteella hiilihydraattien syömisestä, koska hiilihydraattien syöminen saa haiman tuottamaan insuliinia, mikä johtaa Heikkilän mukaan vuosien saatossa insuliiniresistenssiin ja siten muun muassa lihomiseen. Kirja sisältää myös Solutason häiriöt -luvun, jossa Heikkilä kertoo muun muassa mitokondrioihin liittyvien häiriötilojen tai niiden määrän vähenemisen olevan sairauksien taustalla.

Kirjan “asiaosuus” on noin 200 sivua pitkä, jonka jälkeen vuorossa on noin 20 sivun verran Heikkilän ja hänen vaimonsa kehittämiä reseptejä ketodieetin noudattamiseen. Vielä lopuksi on listattu melkein 50 sivun verran kirjassa käytettyjä lähteitä, ja hyvä niin. Muuten väitteille tekemieni faktantarkistusten suorittaminen ja tämän arvostelun tekeminen olisi ollut huomattavasti hankalampaa kuin nyt.

Lääkkeetön elämä jatkaa sitä linjaa, jota Heikkilä on pitänyt yllä koko sen ajan, jona olen ollut hänestä tietoinen (7–8 vuotta). Antti Heikkilä puolestaan on väärässä, monessakin asiassa. Heikkilän virhealttiuden tuntien jouduin tekemään useille, kirjassa esitellyille terveysväitteille faktantarkistuksia, joiden tulos oli paikoin karu.

Lääkkeetön elämä sisältää runsaasti asiavirheitä, joita löysin melkein jokaisesta luvusta. Asiavirheiden johdosta kirjan käytännön merkitys voi olla hyvinkin huolestuttava.

4. Lääkkeetön elämä sisältää asiavirheitä asiavirheiden perään

Lääkkeetön elämä sisältää siis todella merkittävän määrän asiavirheitä. Omasta puolestani voin todeta, että löysin kirjasta yhteensä 31 eri asiavirhettä.

Yksi havainto luku-urakan kohdalla oli, että monien väitteiden kohdalla niiden taustalla olevat tutkimukset eivät perustuneet niin sanottuun kovaan näyttöön. Mukana oli paljon petrimalja- tai eläinkokeita, joissa tehtyjen havaintojen yleistäminen ihmisiin on mutkien oikomista suoriksi. Silti tällaisten tutkimusten tuloksia sovellettiin kirjassa itsevarmasti. Lisäksi viittauksissa esiintyi usein havainnoivia tutkimuksia, joissa vaikuttavia tekijöitä on vaikea eristää johonkin tiettyyn tekijään, toisin kuin kontrolloiduissa tutkimuksissa.

Toinen havainto oli se, että Heikkilä esitteli väitteensä tueksi yhden tutkimuksen, ja sitten väitteeseen liittyvä asia oli ikään kuin loppuunkäsitelty. Tosiasiassa useista terveyteen tai lääketieteeseen liittyvistä aiheista on olemassa useita, kymmeniä ellei jopa satoja tutkimuksia. Näiden kaikkien tutkimusten kokonaisnäyttö on otettava huomioon tehtäessä johonkin asiaan liittyviä päätelmiä. Kokonaisnäytön puntaroimiseksi on olemassa esimerkiksi meta-analyyseja, joissa niputetaan tilastotieteen keinoin yhteen tutkimuksia ja pyritään saamaan selville jonkin asian kokonaisnäyttö. Tällaisia kovimman näytön asteen tutkimuksia ei esiintynyt viitteissä kuin harvoin.

Kolmas havainto on se, että Heikkilä tuntui olevan monen asian suhteen erittäin ehdoton. Joko asia oli joko niin tai näin tai toimi tai ei toiminut. Tosiasiassa maailma on pikkaisen monimutkaisempi, ja mustan ja valkoisen lisäksi on olemassa harmaan eri sävyjä. Jonkun ihmisen kohdalla toimiva ratkaisu ei aina toimi toisella, mikä olisi hyvä ottaa huomioon ulosannissa.

Yksi kirjan asiavirheistä ei liity mihinkään tiettyyn kirjaan kohtaan, vaan yleisesti kirjan sisältöön, enkä siten laske sitä tässä yhteydessä asiavirheeksi.

Ketoosidieetti, jota kirjassa suositellaan mitä korkeimmin ylistyslauluin, ei ole oikeastaan sen kummempi dieetti kuin vähärasvainen ja hiilihydraattipitoinen dieettikään. Esimerkiksi tyypin II diabetesta sairastavat voivat saavuttaa tuloksia niin vähähiilihydraattisella, matalan glykeemisen indeksin, Välimeren kuin korkeaproteiinisilla dieeteilläkin2.

Painonpudotuksen suhteen vähähiilihydraattinen (ketoosi)dieetti ei ole vähärasvaista dieettiä ylivertaisempi. Hiilihydraatit eivät myöskään ole ihmisten lihomisen syy: niin sanottu hiilihydraatti-insuliini-malli (CIM) on kumottu esimerkiksi Lihastohtorin blogikirjoituksessa, jossa ”eräs kotimainen lääkäri” ja ”parhaaksi ravintoasiantuntijaksi itsensä julistanut ortopedi” tarkoittavat ”erästä ortopedian ja traumatologian erikoislääkäriä Antti Heikkilää”. CIM on kumottu myös esimerkiksi Stephan Guyenetin toimesta.

Erikoista Heikkilän suosittelemassa ketoosidieetissä on, että siinä proteiinin määrä on hyvin vähäinen, noin 0,8 grammaa per painokilo. Juuri korkeampi proteiinin määrä on yleensä ollut se syy, miksi vähähiilihydraattinen dieetti on saattanut pärjätä tutkimuksissa paremmin kuin vähärasvainen dieetti: kun hiilihydraatit karsitaan minimiin, yleensä hiilareiden aikaansaamaa vajetta korvataan rasvalla, mutta myös proteiinilla, jolla voi olla suotuisa vaikutus kylläisyyteen ja painonhallintaan.

Tästä eteenpäin olen pyrkinyt jakamaan asiavirheet löyhästi eri kategorioihin, että niiden käsittely olisi helpompaa. Joidenkin asiavirheiden kohdalla voidaan väitellä siitä, onko kyseessä asiavirhe vai ei, mutta joka tapauksessa seuraavaksi esittelen kirjan väitteitä, joissa on enemmän tai vähemmän jotakin korjattavaa.

5. Asiavirheet #1–10: erilaisia ruoka-, ravintoaine- ja ruoka-aineväittämiä

Kaikki seuraavat asiavirheet liittyvät joihinkin ruokiin, ravintoaineisiin (esimerkiksi rasvahapot) tai ruoka-aineisiin.

Asiavirhe #1: kuitujen hyödyistä

Heikkilän mukaan kuitujen ympärille on syntynyt suurteollisuus ja se on miljardibisnes. Kuitujen saanti ei ole kuulemma ongelma ketodieetissä, mutta

Toisaalta kuitujen hyötyjä ei ole koskaan voitu osoittaa” (s. 57).

Kuitujen syöminen on yhteydessä paksusuolen syövän ja useiden muiden kroonisten sairauksien kuten sydän- ja verisuonitautien ja tyypin II diabeteksen sairastumisriskin vähenemiseen. Riittävä kuidun saanti auttaa myös painonhallinnassa4. Reijo Laatikaisen mukaan lähes jokaisen kannattaisi lisätä kuidun saantia, sillä runsas kuidun saanti alentaa esimerkiksi LDL-kolesterolia ja pienentää rintasyöpään sairastumisen riskiä.

Asiavirhe #2: räikeä Omega-6-rasvahappotutkimuksen virhetulkinta

Yhdessä kirjan luvussa Heikkilä käsittelee matala-asteista tulehdusta. Heikkilän mukaan “Sokeri ja liika määrä Omega 6-rasvaa ovat keskeiset syyt kasvavaan tulehdusepidemiaan” (s. 98). Pian tästä, sivulla 99 seuraa huvittava, mutta räikeä asiavirhe. Sen perusteella jokin seuraavista kohdista on mahdollinen:

  1. Heikkilä ei lukenut edes tutkimuksen tiivistelmää
  2. Heikkilä luki tutkimuksen tai ainakin sen tiivistelmän, mutta ei ymmärtänyt lukemaansa
  3. Heikkilä luki tutkimuksen tai ainakin sen tiivistelmän ja ymmärsi lukemansa, mutta on päättänyt valehdella tutkimuksen sisällöstä.

Mikä tahansa yllä olevista vaihtoehdoista kuulostaa tietysti ilkeältä, mutta käydään nyt ensiksi Heikkilän asiavirhe läpi. Hän kirjoittaa näin:

… Itä-Suomen yliopiston tekemä ja European Journal of Clinical Nutrition -lehdessä vuonna 2017 julkaistu tutkimus, jossa vanhaa potilasmateriaalia tutkimalla todettiin, ettei CRP-arvo ollut noussut rypsiöljyä käyttäneillä potilailla. Tämä viittaisi siihen, ettei linolihappo aiheuttaisi tulehdusta.”

Heikkilän mukaan pelkkä CRP ei mittaa matala-asteista tulehdusta. Laitoksella on käytetty Heikkilän mukaan ”väärää mittatikkua”, sillä matala-asteisen tulehduksen mittaaminen CRP:llä on “kuin mittaisi vedenkiehumispistettä suorakulmamitalla”. Heikkilä kirjoittaa sitten, että

Tulehdusta arvioidaan erityisherkällä CRP:llä (High-sensitivity CRP)” (s. 99).

Yllä mainittu kuulostaa ihan loogiselta, eikä se mielestäni ole edes asiavirhe. Heikkilän virhe tuleekin siinä, että hänen viittaamassaan Itä-Suomen yliopiston tutkimuksessa nimenomaan käytettiin herkkää CRP:tä. Hyvänen aika, sehän sanotaan jo tämän saman tutkimuksen tiivistelmän toisessa virkkeessä!

“Our aim was to investigate cross-sectional associations of the serum n-6 PUFAs, objective biomarkers for exposure, with serum high-sensitivity C-reactive protein (CRP), a key inflammation marker.”

Tutkimuksessa ei siis käytetty väärää mittatikkua, eikä siinä varsinaisesti tarkasteltu rypsiöljyä, vaan mitattiin seerumin Omega-6-rasvahappojen pitoisuudet ja tarkasteltiin niiden yhteyttä herkkään CRP:hen. Yksi mitatuista Omega-6-rasvahapoista oli linolihappo, jota toki on runsaasti rypsiöljyssä, mutta myös monessa muussa ruoassa.

Koska Heikkilän mukaan herkkä CRP on matala-asteisen tulehduksen arviointimittari, käytännössä hän omilla sanoillaan ja lähdeviittauksellaan kumoaa (toki tahattomasti) väitteen, jonka mukaan linolihappo aiheuttaa matala-asteista tulehdusta.

Asiavirheet #3–4: pari fruktoosiin liittyvää väittämää

Heikkilä on omistanut kirjan yhden luvun fruktoosille, tai oikeastaan “fruktoosin haitoille”, joita ovat Heikkilän mukaan muun muassa riski saada alkoholista johtumaton rasvamaksa. Luvussa suositellaan “ehdottomasti rajoittamaan fruktoosin saantia” ja pitämään sen päivittäisen määrän maksimissaan 15 grammassa, joka

käytännössä tarkoittaa joko yhtä kotimaista omenaa tai 2–3 dl marjoja” (s. 105).

Finelin mukaan kotimaisessa, kuorimattomassa omenassa on 3,8 grammaa fruktoosia / 100 grammaa ja 2,4 grammaa / 100 grammaa sakkaroosia, jolloin 15 grammaa fruktoosia tulee täyteen 300 grammalla omenaa. Olen käynyt parin viime viikon aikana useampaan kertaan kaupassa, ja noin painavia kotimaisia omppuja ei ole tullut montaa vastaan. 300 grammaa omenoita vastaa enemmänkin 1–4:ää suomalaista, kaupassa myytävää omenaa tai vielä useampaa oman pihapuun pikkuomenaa.

Myöskään 2–3 desistä marjoja ei saa 15 grammaa fruktoosia, eikä suomalaisissa marjoissa ole kaikissa samaa määrää fruktoosia. Mustikoita pitäisi syödä 320 grammaa (4½ dl), puolukoita 360 grammaa (~ 6 dl), mansikoita 400 grammaa (~ 7,2 dl) ja vadelmia peräti 510 grammaa (1 litra), jotta saisi 15 grammaa fruktoosia.

Asiavirhe on ehkä luokkaa pilkunjyystö, mutta joka tapauksessa on selvää, että Heikkilä suosittelee rajoittamaan äärimmäisen terveellisien ruokien syömistä käyttämällä keksittyjä lukemia.

Toinen fruktoosiin liittyvä asiavirhe koskee sitä, mitä ”ylimääräiselle” glukoosille tapahtuu maksassa.

Kaikki hiilihydraatit aiheuttavat jopa syötyä fruktoosia enemmän rasvamaksaa, sillä maksa muuttaa liian glukoosin fruktoosiksi” (s. 103)

Ihminen voi varastoida glukoosia lihaksiin ja maksaan glykogeeninä, jota voidaan käyttää tarpeen tullessa esimerkiksi urheilusuoritusten tai (yö)paaston aikana. Jos glykogeenivarastot ovat täynnä, glukoosilla ei ole paikkaa mihin mennä. Tällaisissa tapauksissa maksa saattaa muuttaa ylijäämäglukoosin rasvaksi6.

Sanoin ”saattaa”, koska glukoosin muuntaminen rasvaksi (ns. de novo lipogeneesi) on melko harvinaista ja vaatii massiivista hiilareiden ylensyöntiä. Todennäköisempää normaaliolosuhteissa onkin se, että syödyt hiilihydraatit käytetään kudosten polttoaineeksi, mutta syöty rasva varastoidaan rasvakudokseen.

Asiavirheet #5–8: rasvat ja rasvahapot

Lääkkeetön elämä sisältää paljon asiaa rasvoista, varmaankin siksi, että juuri rasva on ketodieetin tärkein energiaravintoaine. Tarkastellaan seuraavaksi rasvaan liittyviä väittämiä.

Sivulla 65 puhutaan Omega-6- ja Omega-3-rasvahappojen suhteesta: ”Suomen tilanteesta en ole löytänyt selvityksiä, vaikka asia on erittäin olennainen”.

Minäpä autan! Finravinto 2012 -tutkimuksen taulukon 5.5 perusteella Omega-6-rasvahappoja saadaan noin 4,5 % energiasta ja Omega-3-rasvahappoja saadaan noin 1,5 %.

Lääkkeetön elämä Omega-6-3-suhde
Suomalaisten eri rasvahappojen saanti Finravinto 2012 -tutkimuksen mukaan

Suhde Suomessa on keskimäärin siis noin 3:1. Se on ilahduttavasti alle Heikkilän en tiedä mistä peräisin olevan rajan, sillä ”… jos suhde ylittää 4:1 Omega-6:n eduksi, ongelmia alkaa syntyä” (s. 66)

Äskeinen ei ole varsinaisesti asiavirhe, tosin en sanoa mitään optimaalisesta Omega-6-3-suhteesta. Sen sijaan tämä ainakin on asiavirhe:

On olemassa ruokateollisuuden maksamia tutkimuksia, jotka yrittävät todistaa, että ALA ja Omega-3 olisivat sama asia” (s. 66–67)

On myös olemassa sellainen tiede kuin kemia, joka määrittelee Omega-3:n näin: “hiiliketjun ensimmäinen kaksoissidos metyyliryhmän päästä laskettuna on kolmannessa hiili-hiili-sidoksessa

Seuraavaksi katsomme alla olevasta kuvasta alfalinoleenihapon (ALA) kemiallisen rakenteen ja vertaamme sitä EPA:an ja DHA:han, jotka ovat Heikkilän mukaan “oikeita” Omega-3:sia:

ALA, EPA:n ja DHA:n kemialliset rakenteet. Kuvien lähteet: Wikimedia Commons (1, 2, 3)

Ensimmäinen kaksoissidos on metyyliryhmän päästä (oikealta vasemmalle) laskettuna kolmannessa hiili-hiili-seoksessa. Määritelmän mukaan ALA on siis Omega-3-rasvahappo. Ellei ruokateollisuus ole keksinyt kemiaa tai vähintään Omega-rasvahappojen määritelmiä, ei sitä voi syyttää siitä, että se sanoo ALA:n olevan Omega-kolmonen.

Heikkilä on kauhuissaan siitä, että toisen maailmansodan jälkeen amerikkalaiset toivat kasviöljyt ja pikaruokakulttuurin Japanille kuuluvalle Okinawan saarelle. Se aiheutti dramaattisen muutoksen:

Ylipaino lisääntyi, kuten myös syöpä. Yhdessä sukupolvessa kaikki muuttui, jonka jälkeen Okinawalla oli Japanin synkin kuolleisuustilasto, mitä se on edelleen” (s. 69)

Japanin valtio koostuu 47 prefektuurista (alueesta), joista Okinawan saari on yksi. Okinawalla naisten eliniänodote oli yhden tilaston mukaan 87,44 vuotta muutama vuosi sitten. Sijoitus prefektuurien joukossa oli 7/47. Miesten eliniänodote oli samassa tilastossa 80,27 vuotta, sijoitus oli 36/47. Koska elinajanodote tarkoittaa vuosien määrää, jonka tänään syntyvät ihmiset keskimäärin eläisivät kuolleisuuden säilyessä nykyisellään, ei Okinawalla ole Japanin synkimmät kuolleisuustilastot.

Knoppitietona mainittakoon, että Okinawa tuli noin 13 vuotta sitten tunnetuksi yhtenä viidestä maailman ”sinisestä alueesta”, koska siellä elävät ihmiset ovat niin pitkäikäisiä. Okinawalla, kuten monella muullakin sinisellä alueella, syödään runsaasti hiilareita ja kasvipainoitteisen ruokavalion mukaan, joten se siitä hiilihydraattien vaarallisuudesta.

Rypsiöljyn käyttöä Heikkilä ei suosittele missään nimessä, koska se sisältää linoleenihappoa, jolla on Heikkilän mukaan useita haittavaikutuksia, muun muassa matala-asteisen tulehduksen lisääntyminen. Rypsi ja rapsi Heikkilän mukaan käytännössä sama asia, ja

Teollisesti valmistettu rapsiöljy sisältää noin 1–4 % transrasvoja. THL:n Fineli-sivulla kerrotaan, ettei rypsiöljy sisällä transrasvoja, mutta ilmoitus perustuu laskennalliseen tulokseen eikä suoraan mittaukseen. Rypsi- ja rapsiöljyt tehdään samalla menetelmällä, joten ilmoitus ei ole uskottava” (s. 70)

Eihän THL:n sivut voi tietenkään pitää paikkaansa. Tuskin mikään näyttö saa Heikkilän muuttamaan tätä kantaansa, mutta laitetaan nyt varmuuden vuoksi havainto vielä muualtakin kuin THL:n pahuuden pesästä.

Korealaisen tutkimuksen5 mukaan rypsiöljyssä, soijaöljyssä, perillaöljyssä (joku aasialainen erikoisuus) ja seesamiöljyssä ei ole transrasvoja. Maissiöljyssä transrasvaa oli tutkimuksen perusteella 0,25 %, joten ruokalusikallisessa maissiöljyä on noin 0,03375 grammaa transrasvaa. Veikkaisinkin, että vaikka päättäisi käyttää maissiöljyä, on silti melko turvassa transrasvan suhteen. Koska Heikkilä ei perustele omaa 1–4 prosentin transrasvaväitettään yhdelläkään tutkimuksella, luotan suomalaisten ja korealaisten mittauksiin siitä, että rypsiöljyssä ei ole transrasvaa.

Niinikään rasvaluvussa, sivulla 75 kerrotaan Papua-Uuden-Guinean Kitava-nimisestä saaresta. Siellä kuulemma käytetään runsaasti kookosrasvaa, joka on Kitavassa pääasiallinen ravintorasva.

Kitavassa ”sydäninfarkti, aivohalvaus, diabetes ja muut teollisuusmaiden vitsaukset” ovat tuiki tuntemattomia. Kookosta runsaasti käyttävillä henkilöillä on ideaaliset rasva-arvot ja Heikkilä ”Voi vain kysyä, miksi Suomen viranomaiset pitävät kookosrasvaa vaarallisena…

Luvussa 4 mainittu lihavuustutkija Stephan Guyenet on käsitellyt samaista Kitavan saarta mahtavassa The Hungry Brain -kirjassaan, joka kertoo, miksi ihmiset lihovat (spoiler: syy ei ole insuliiniresistenssi). Kirjan mukaan Kitavalla asuvien ruokavaliossa on kookoksen lisäksi muun muassa jamssia, bataattia, hedelmiä, maniokkia ja taaroa.

Voikin vain kysyä, miksi hiilihydraatteja pidetään vaarallisena? Kitavalla ei olla lihavia eikä siellä ole insuliiniresistenssiä tai diabetestä, vaikka edellä mainitut ruoka-aineet ovat hyvin hiilihydraattipitoisia. Ehkä pelkät hiilarit eivät välttämättä olekaan lihavuuden alku ja juuri?

Tyydyttynyttä rasvaa ei Heikkilä mukaan kannata pelätä, eivätkä ne kuulemma ole terveydelle vaarallisia. Jotkut tyydyttyneet rasvahapot, kuten palmitiinihappo sen sijaan voivat olla terveydelle hyvinkin edullisia:

Vuonna 2018 on jo julkaistu kaksi tutkimusta palmitiinihapon ja diabeteksen välisestä yhteydestä. Molemmat osoittavat, että palmitiinihappo estää tulehdusta ja lisää insuliiniherkkyyttä” (s. 125)

Lähteistä löytyy nämä kaksi tutkimusta. Ensimmäisessä ei oikeastaan edes tutkittu palmitiinihappoa, vaan itselleni täysin outoa rasvahappoa, jossa palmitiinihappo on esteröitynyt hydroksisteariinihappoon. Palmitiinihappoa ja näitä PAHSA-lyhenteillä tunnettuja rasvahappoja, joita ei tietääkseni voi saada sellaisenaan ravinnosta, ei voida mielestäni edes rinnastaa toisiinsa. Tutkimus oli muutenkin tehty hiirillä, joille syötettiin näitä PAHSA-rasvahappoja sisältävää rehua. Havainto pitäisi toistaa ihmisillä ennen terveyteen liittyvien johtopäätöksien tekemistä.

Toinen tutkimusviite on Heikkilän kannalta nolo. Sen otsikko on vapaasti käännettynä ”Palmitiini- ja oleiinihappo: rasvahappojen Ying ja Yang tyypin II diabeteksessa”.

Ying ja Yang viittaa tietysti siihen, että kyseessä on kaksi vastakkaista asiaa, ja juuri tätä myös tutkimus käsittelee. Jo tutkimuksen tiivistelmässä todetaan, että “Toisin kuin tyydyttynyt palmitiinihappo, kertatyydyttymätön oleiinihappo saa aikaan suotuisia vaikutuksia insuliiniherkkyydessä, ja ruokavalion palmitiinihappo:oleiinihappo-suhde vaikuttaa ihmisten diabetesriskiin”.

Tutkimus keskittyy monimutkaisiin elimistössä tapahtuviin mekanismeihin, mutta sen pääviesti on, että oleiinihapolla on palmitiinihappoa suotuisampia vaikutuksia muun muassa insuliiniresistenssiin ja tyypin II diabetekseen ja tulehduksen vähenemiseen.

Jos asia esitetään selkeästi, Heikkilä kertoo palmitiinihapon estävän tulehdusta ja lisäävän insuliiniherkkyyttä, mutta antaa tueksi lähdeviitteen, jonka perusteella palmitiinihapon vaikutus on päinvastainen.

Asiavirhe #9: maidon D-vitamiini

Ravintolisät ovat jälleen kerran yksi aihe, josta Heikkilä on eri mieltä terveysviranomaisten kanssa. Heikkilä on tiettyjä lisäravinteita kohtaan hyvin myötämielinen. Magnesiumin oikean annostuksen tietää kuulemma siitä, että ”lisää annosta siihen asti, kun kaikki kolotukset häviävät” (s. 119).

D-vitamiinia Heikkilä kutsuu tämän hetken suurimmaksi uhaksi lääketeollisuudelle (s. 118). Heikkilän mukaan nykyinen D-vitamiinin saantisuositus on liian alhainen.

Hän tiedostaa, että ruokaan, esimerkiksi rasvattomaan maitoon lisätään D-vitamiinia. Rasvattomaan maitoon liittyvä D-vitamiiniväittämä on kuitenkin erittäin outo:

“D-vitamiinia on lisätty rasvattomaan maitoon. Ongelma on siinä, että kyseinen vitamiini on D2-tyyppiä…” (s. 117)

Jos lähdetään aivan perusasioista liikkeelle, niin “Maa- ja metsätalousministeriön asetus rasvattoman homogenoidun maidon D-vitaminoinnista“ vuodelta 2016 kertoo rasvattoman maidon D-vitamiinista näin:

D-vitamiinin lisääminen

Rasvattomaan homogenoituun maitoon on lisättävä D3-vitamiinia vähintään 1µg/100 ml.

Siis: valtiollisen asetuksen eli Suomen lakiin tehtyyn tarkennuksen mukaan rasvattomaan homogenoituun maitoon on pantava D3-vitskua, vaikka sen lisääminen muihin tai homogenoimattomiin maitoihin onkin vapaaehtoista. Ei siis ollut ihmekään, että kun kysyin asiaa Valion, Arlan, Satamaidon, Kaslinkin ja Juustoportin asiakaspalveluista, neljä ensiksi mainittua kertoi lisäävänsä maitotuotteisiinsa D3-vitamiinia (Juustoportin maitoihin ei lisätä D-vitamiinia ollenkaan, koska se ei ole pakollista, ja rasvaton maito on homogenoimatonta).

Lääkkeetön elämä D-vitamiini
Rasvattomaan maitoon lisätään yksiselitteisesti D3-vitamiinia

D-vitamiinin lisäksi Heikkilä tuntuu olevan kovin innoissaan asetyylikysteiinistä. Sen hän kertoo muun muassa estävän flunssaa. Lähdeluettelossa tarjolla olevat viitteet muun muassa juuri asetyylikysteiiniin ja flunssaan liittyen ovat kuitenkin soluviljelmäkokeita, eikä ainakaan näiden tutkimusten tuloksia voi soveltaa sellaisenaan koskemaan ihmisiä.

Asiavirhe #10: gluteeni ja sydäntaudit

Gluteeni on Lääkkeettömän elämän perusteella aivan karmea myrkky. Gluteeni on kuulemma sellaisten sairauksien kuten psoriasiksen, rintasyövän, haavaisen paksusuolentulehduksen, reuman ja alkoholismin taustalla. Tätä listaa voi kuulemma vielä jatkaa (s. 80)

Jatketaan siis listaa vielä sydäntaudeilla, ja katsotaan mitä Heikkilä sanoo gluteenista ja sydäntaudeista:

Huhtikuussa 2017 The BMJ julkaisi artikkelin, joka kertoi pitkäaikaisen gluteenin käytön lisäävän huomattavasti sydäntaudin riskiä. Tämä uutinen horjuttaa statiinien asemaa ja on merkki tulevasta” (s. 79)

Heikkilä viittaa BMJ:n tutkimukseen, joka EI löytänyt yhteyttä gluteenin saannin ja sydäntautien välillä.

BMJ:n Artikkelissa vieläpä todetaan, että (perusteeton) “gluteenin rajoittaminen voi vähentää hyödyllisten täysjyväviljojen kulutusta, mikä voi vaikuttaa sairastumisriskiin”. Heikkilä on siis päättänyt tarjota lähteen, joka kertoo gluteenin välttelyn olevan mahdollisesti haitallista! En myöskään keksi ihan heti, mitä tällä tutkimuksella on tekemistä statiinien kanssa ja miten se on merkki tulevasta.

6. Asiavirheet #11–20: Lääkkeetön elämä ja liikunta

Jotta lääkkeetön elämä olisi mahdollista, tulee ketodieetti yhdistää liikuntaan. Kirja sisältääkin osion myös liikunnasta, koska Heikkilän mukaan liikunta on ruokavalion ohella tärkeä tekijä matkalla kohti lääkkeetöntä elämää.

Heikkilän ruokavalioon liittyvät mielipiteet olivat ainakin pääpiirteittäin tiedossani jo ennen kirjan lukemista, mutta Heikkilän liikuntamielipiteistä minulla ei ollut juuri käsitystä. Siksi luin kiinnostuksella, mitä Heikkilällä on kerrottavana liikunnasta.

Asiavirhe #11: HIIT-tutkimus ja ketodieetti

Noin 50 sivua ennen varsinaista liikuntalukua Lääkkeetön elämä sisältää yhden luvun mitokondrioista. Luvussa käydään läpi esimerkiksi liikunnan vaikutuksia mitokondrioihin. Silloin Heikkilä kertoo ensimmäisen HIITistä, joka tarkoittaa lyhyiden (max 30 sekuntia), mutta niin kovaa kuin mahdollista tehtyjen työjaksojen vuorottelua kevyemmän työn- tai lepovaiheiden kanssa. Heikkilän mukaan

Cell Metabolism -lehdessä vuonna 2017 julkaistu tutkimus osoitti, että intensiivinen intervalliharjoittelu eli HIIT ja ketodieetti yhdessä parantavat mitokondrioiden toimintaa ja lisäävät mitokondrioiden määrää” (s. 94)

Heikkilä väittää tutkimuksessa käytetyn HIITin ja ketodieetin yhdistelmää ja ketoravinnon lisänneen HIITin vaikutusta mitonkondrioihin. Viitatun tutkimuksen kokotekstissä ei kuitenkaan ole mainintaa siitä, mitä ruokavaliota koehenkilöt noudattivat. En tiedäkään, mistä Heikkilä on saanut tietoonsa, että tutkimuksessa koehenkilöt noudattivat ketoruokavaliota. Ainakaan yhdeltäkään tutkimuksen tekijältä Heikkilä ei ole sitä kysynyt.

Minä nimittäin olen.

Lähetin maanantaina 8.10 viestin tutkimuksen päätekijälle, nykyään Oregonin osavaltion yliopistossa työskentelevälle Matthew Robinsonille ja kysyin, mitä ruokavaliota koehenkilöt noudattivat. Hän ystävällisesti vastasi minulle nopeasti. Vastauksen voi lukea alla olevasta kuvankaappauksesta.

Toisin kuin Heikkilä väitti, HIIT-tutkimuksessa ei käytetty ketogeenistä dieettiä (klikkaa isommaksi)

Robinson kertoi siis, että “Yhtään koehenkilöä ei laitettu ketodieetille. Tutkimuksessa oli ennen jokaista mittauspäivää 3 päivän ruokavaliokontrolli, joka hoidettiin tutkimuskeittiön toimesta antamalla koehenkilöille yksilölliset ateriat. Aterioiden ruokavaliot eivät olleet erityisesti ketogeenisiä, niissä oli 20 % proteiinia, 30 % rasvaa ja 50 % hiilihydraatteja. Loppututkimuksen ajan ruokavaliota ei erityisesti kontrolloitu tai määrätty. Koehenkilöitä pyydettiin olemaan tekemättä muutoksia ruokavalioonsa

HIIT oli kyllä erittäin tehokas liikuntamuoto mitokondrioiden kannalta, mutta väite ketodieetin noudattamisesta on valhe: tulokset saavutettiin ihan perinteisellä, hiilihydraatteja sisältävällä ruokavaliolla.

Asiavirhe #12: virallisten liikuntasuositusten puute

Varsinainen liikuntaa koskeva, sivulta 146 alkava luku alkaa mielestäni oudosti, kun Heikkilä varoittaa ”äärimmäisen ponnistelun” vaaroista siteeraamalla kilpajuoksijoilla ja maratonin suorittaneilla tehtyjä tutkimuksia, joissa esimerkiksi on havaittu sydänvaurioista kertovien merkkiaineiden tai veren rasva-arvojen olevan koholla mitattuna heti suorituksen jälkeen.

Tämä on jokseenkin erikoista, sillä ei suurin osa ihmisistä käy juoksemassa maratoneja tai suorittamassa Ironman-triathloneja, eivätkä nämä ponnistelut ole millään tavalla verrattavissa siihen, että joku käy omaksi ilokseen esimerkiksi lenkkeilemässä pari–kolme vertaa viikossa ilman sen kummempia tavoitteita.

Ilmeisesti HIIT ei kuitenkaan ole äärimmäistä ponnistelua, vaikka siinä työjaksot tehdään niin kovaa kuin ikinä pystyy. Omasta kokemuksestani voin sanoa, että jos HIIT-harjoituksen tekee oikeasti kovaa, se on ainakin henkisesti erittäin ikävä kokemus, vaikka se ei näkyisikään veren rasva-arvojen heikentymisenä suorituksen jälkeen. Väittäisinkin, että HIITin ei tulisi olla ainoa mahdollinen vaihtoehto, jos ylipainoisen, pitkän aikaa passiivisena olleen ihmisen tavoitteena on löytää liikunnan riemu.

Liikuntaluvustakaan ei selvitä ilman asiavirheitä.

Sivulta 147 alkaa Aerobinen liikunta -niminen alaluku, jossa tosin Heikkilä käsittelee anaerobista liikuntaa (sivulla 146 on myös alaluku Aerobinen liikunta). Muutama sivu tästä Heikkilä puhuu liikunnasta ja laihdutuksesta, ja häntä harmittaa, että

“Toisaalta virallisissa terveyssuosituksissa ei ole otettu mitään kantaa siihen, miten ja kuinka paljon pitäisi liikkua” (s. 151).

Liikuntasuosituksia tekevän UKK-instituutin mukaan 18–64-vuotiaiden tulisi harjoittaa kestävyyskuntoa viikoittain 2 h 30 min reippaalla tai 1 h 15 min rasittavalla tasolla. Lisäksi aikuisten tulisi harjoittaa lihaskuntoa ja liikehallintaa vähintään 2 kertaa viikossa.

Kun kysyin sähköpostissa asiaa itse instituutilta, sain vastauksen Tampereen yliopiston terveystieteiden tohtorilta. Hänen käsityksensä mukaan UKK-instituutti on Suomessa virallisesti hyväksytty asiantuntijataho, jonka erityisosaaminen liittyy liikunnan terveysvaikutuksiin.

UKK-instituutin vastaus esittämääni kysymykseen (klikkaa isommaksi)

Ensimmäisen terveysliikuntasuosituksen UKK-instituutti antoi kuulemma 2004, ja kuntoliikuntasuosituksia on tohtorin mukaan annettu kuulemma jo kauan ennen kuin terveysliikunnasta tuli oma käsitteensä. Joka tapauksessa liikuntasuosituksia on annettu vähintään 14 vuoden ajan.

Siinäpä se siis tuli: terveysliikuntasuositukset ovat mielestäni terveyssuosituksia, joten virallisissa UKK-instituutin terveysliikuntasuosituksissa on otettu kantaa vähintään 14 vuotta, miten ja kuinka paljon pitäisi liikkua.

Asiavirhe #13: virheellinen taulukko ja sen siteeraus

Seuraavalla sivulla (152) olevassa taulukossa on todennäköisesti siteerattu virheellisesti Sports & Exercise Nutrition –kirjan vuoden 1999 painoksen taulukkoa, johon on listattu elimistön energia-aineenvaihduntaa intensiteetiltään erilaisissa tiloissa:

  • Lepo: Proteiini 1–5 %, hiilihydraatti 35 %, rasva 60 %
  • Hidas liikunta: Proteiini 5–8 %, hiilihydraatti 70 %, rasva 15 %
  • Reipas liikunta: Proteiini 2–5 %, hiilihydraatti 40 %, rasva 55 %
  • Maksimaalinen suoritus: Proteiini 2 %, hiilihydraatti 95 %, rasva 3 %

Taulukon virhe on se, että reipas liikunta ja hidas liikunta ovat menneet sekaisin. On kiistämätön fysiologinen fakta, että liikunnan intensiteetin noustessa hiilihydraattien käyttö energiaksi lisääntyy, joten hitaan ja reippaan liikunnan pitäisi olla toisinpäin.

Alla olevassa kuvassa polttoaineiden käyttö intensiteetiltään erilaisissa suorituksissa on esitetty oikein (ensin tulee lepo, sitten intensiteetti laskee mentäessä vasemmalta oikealle).

Lääkkeetön elämä energia-aineenvaihdunta
Kuva: energia-aineenvaihdunta intensiteetiltään erilaisissa suorituksissa

Jää epäselväksi, ovatko Heikkilän siteeraamat tiedot taulukoitu virheellisesti kirjaankin vai ovatko ne menneet sekaisin siteeraajalla. Joka tapauksessa Heikkilä vielä tulkitsee taulukkoa virheellisesti sanomalla, että reipas liikunta näyttäisi olevan sopivin laihdutusmuoto, sillä “kaikista aktiviteettimuodoista reipas liikunta on rasvanpolton kannalta tehokkain… Yleiset suositukset perustuvatkin tähän kaavioon” (s. 152).

Tätähän se ei ole, sillä asia on muutenkin monimutkainen ja ottaa huomioon vain harjoituksen aikaiset tapahtumat, minkä Heikkilä tosin itsekin mainitsee sivulla 148. Joka tapauksessa tarkastelemalla asiaa vain korjatun taulukon tietojen perusteella hidas liikunta on “paras” rasvanpolton kannalta, ei reipas liikunta.

Virhetulkinnan lisäksi on erikoista, että tässä yhteydessä mainitaan yleiset suositukset: Juurihan Heikkilä kirjoitti yksi sivu aiemmin, että suosituksissa ei ole otettu mitään kantaa siihen, miten ja kuinka kauan pitäisi liikkua. Nyt jonkinlaisia suosituksia ainakin siitä, miten pitäisi liikkua, vaikuttaisi Heikkilän mukaan olevan olemassa.

Asiavirhe #14: laktaattikynnykset

Lihastyön seurauksena syntyvään laktaattiin liittyy Heikkilän mukaan myyttejä. Yksi hänen laktaattiin liittyvistä lausahduksistaan on myös myytti:

Ei ole myöskään olemassa erityistä laktaattikynnystä” (s. 149)

Tämä on yksinkertaisesti väärin.

Aerobinen kynnys tarkoittaa sitä harjoitustehoa, jossa veren laktaattipitoisuus alkaa nousta lepotasosta, mutta laktaatin tuotto ja poisto ovat kuitenkin tasapainossa. Aerobista kynnystä voidaan kutsua myös ensimmäiseksi laktaattikynnykseksi.

Korkeinta mahdollista suoritustehoa, jossa laktaattia kyetään vielä puskuroimaan riittävän nopeasti, sanotaan anaerobiseksi kynnykseksi tai toiseksi laktaattikynnykseksi. Suoritustehon ollessa tämän kynnyksen yläpuolella veren laktaattipitoisuus nousee nousemistaan, sillä laktaattia ei enää kyetä poistamaan riittävällä nopeudella, koska laktaatin tuotto ja poisto ole enää tasapainossa. Ennen pitkää suoritus loppuukin totaaliseen väsymykseen tai reippailija hidastaa vähintään vauhtia.

Huippukestävyysurheilijat ovat käyttäneet näihin kahteen kynnykseen perustuvaa harjoittelua vuosikymmenien ajan, ja nykyisin monet innokkaat harrastelijatkin käyvät “kynnystesteissä” saadakseen selville syke- ja nopeus- tai tehorajat, joiden perusteella harjoittelu saadaan säädettyä erittäin yksilölliseksi.

Asiavirhe #15: aerobinen heikentää immuniteettia

Kuten sanottua, liikuntaluvun perusteella on selvää, että Heikkilä ei ole pitkäkestoisen ja tasavauhtisen aerobisen liikunnan ystävä. Yksi syy siihen on esimerkiksi tämä:

Pitkä yli tunnin jatkunut aerobinen harjoitus heikentää immuunijärjestelmää ja altistaa hengitystieinfektioille” (s. 154)

Asia on melko kiistanalainen. Esimerkiksi uudehkon katsausartikkelin15 mukaan pitkän liikunnan akuutti, immuunipuolustusta heikentävä vaikutus on myytti.

Väite perustuu pitkälti suurella joukoihin tehtyihin tutkimuksiin, jossa maratonin osallistujat raportoivat itse sairastuneensa ylähengitystieinfektioihin kontrolleja useammin. Näitä havaintoja ei ole kuitenkaan todettu infektioiksi labrakokeilla. Ihmisellä kova ja pitkäkestoinen liikuntasuoritus voi aiheuttaa hengitystieoireita, jotka ole välttämättä infektiosta peräisin. Lisäksi maratontapahtumiin on kokoontunut paljon ihmisiä, joten vaikka maratoonarit sairastuisivat useammin nuhiin, syy voi olla itse massatapahtumassa, jotka ovat tehokkaita levittämään pöpöjä.

Artikkelissa tutkijat kertovat muun muassa, että pitkäkestoinen liikunta voi jopa parantaa immuunipuolustusta akuutisti! Tämä johtuu siitä, että immuunipuolustussolut kulkeutuvat muun muassa keuhkoihin ja limakalvoille, ollen siten valmiina vastaanottamaan mahdollisia taudinaiheuttajia. Sama kulkeutuminen johtaa siihen, että harjoituksen jälkeen puolustussolujen määrän on havaittu laskevan verestä mitattuna.

Asiavirheet #16–17: liikunta ja kortisoli

Heikkilä on omistanut stressihormonina tunnetulle kortisolille liikuntakappaleesta yhden alaluvun. Siinä Heikkilä kirjoittaa muun muassa, että “Aerobinen harjoitus, kuten maraton, lisää rasvanmuodostusta” (s. 153), ihan kuin jotkut tavalliset, juoksua harrastavat palkansaajat lähtevät töiden jälkeen tuosta noin vaan tekemään 42 kilometrin pituisia ”aerobisia harjoituksia”.

Kortisoli kuulemma

“… estää rasvan käyttöä energian lähteenä…” (s. 154),

mutta tämä ei vain ole totta. Kortisoli on katabolinen eli kudoksia purkava hormoni, ja yksi sen monista vaikutusta on stimuloida hormoni-sensitiivistä lipaasia (HSL), joka on elimistön rasvavarastojen purun kannalta olennainen entsyymi. Kortisolin eritys siis edesauttaa rasvan käyttöä energianlähteenä6,7,8.

Liikuntaan liittyvä kortisoliväittämä menee myös pieleen:

Aerobinen harjoittelu nostaa myös kortisolitasoja, joka on sokerihormoni ja joka lisää osaltaan rasvan kertymistä” (s. 153)

Wahlin ja kollegoiden tutkimuksessa9 yksi treeni oli 2 tuntia pitkä ”peruskuntolenkki”, joka tehtiin kuntopyörällä. Pyöräilyn aikana keskisyke oli 138, joten kyseessä oli oikein mallikkaasti aerobisen harjoituksen eli ”PK2-lenkin” kriteerit täyttävä urheilusuoritus. Itsekin olen kipitellyt juoksulenkkejä suurin piirtein tuolla sykkeellä. Miten kortisolitasoille kävi tutkimuksen 2 tunnin pyöräilyn aikana?

Alla olevan kuvan yhtenäinen viiva kertoo testattavien veren kortisoliarvot ennen suoritusta, heti suorituksen jälkeen sekä 30, 60 ja 180 minuuttia suorituksesta.

2 tunnin pyöräilysuorituksen (yhtenäinen viiva) vaikutus kortisoliin

Heti 2 tunnin aerobisen harjoituksen jälkeen kortisolitasot olivat jopa laskeneet treeniä edeltävästä ja jatkoivat edelleen laskuaan mittausten edetessä. Vaikka jokin tietyllä kovuudella tehty, riittävän pitkä aerobinen nostaisikin kortisolitasoja, ei asia ole kuitenkaan niin mustavalkoinen kuin Heikkilä väittää.

Toki liikunnan aiheuttamalla akuutilla kortisolin nousemisella tai nousemattomuudella ei muutenkaan ole merkitystä, mutta käydään sitä läpi joku toinen kerta. Liikunta on terveellistä, tuli se missä muodossa tahansa.

Asiavirheet #18–20: lihaskuntoharjoittelu

Toinen osa kirjan liikuntasuosituksia on kuntosaliharjoittelu, joka Heikkilän mukaan on turvallinen kehittää ja ylläpitää lihaskuntoa. En ole tästä eri mieltä: jokaisen kannattaa käydä puntilla.

Heikkilän mukaan

Kuntosaliharjoittelua voi tehdä monella tavalla, mutta itse kannatan amerikkalaisen lääkärin Doug McGuffin kehittämää menetelmää High Intensity Training eli HIT” (s. 163).

Vähänkään puntteja kolistelleet tietävät kuitenkin saman tien, että McGuff ei ole kehittänyt HIT:tä, vaan se oli Arthur Jones, joka popularisoi HIT:n 1970-luvulla. Lähteissä siteerattu McGuffin Body by Science –kirja on vuodelta 2009.

Pikkasen pidemmälle lukiessa selviää, että McGuffin versiossa yhden kuntosaliliikkeessä tehtävän toiston kesto on noin 20–30 sekuntia, kun tyypillisesti se on sellaiset 2–6 sekuntia. Tämäntyyppisestä salitreenistä käytetään nimeä Super Slow Training (SST), ja sitä pidetään ilmeisesti yhtenä HIT:n muodoista. McGuff ei tosin ole kehittänyt SST:täkään, jonka Ken Hutchins popularisoi 1980-luvun lopulla.

Kuvaillessaan yhden salitreenin sisältöä Heikkilä puhuu virheellisesti toistoista liikkeinä, jonka jälkeen hän kertoo lihassolutyypeistä:

McGuffin mukaan lihassyytyyppejä on enemmän kuin perinteisesti ajatellut kaksi tyyppiä. Hitaita syitä on yhtä tyyppiä, mutta nopeita on kolmea eri tyyppiä” (s. 164).

Tämä ei ole varsinaisesti asiavirhe, mutta lihassolutyyppejä on olemassa tätäkin enemmän. Esimerkiksi Scott ja muut17 puhuvat seitsemästä löydetystä lihassolutyypistä. Useat lihassolutyypit ovat kuitenkin kolmen lihassolutyypin eli tyypin I, tyypin IIa ja tyypin IIx (vanhalta nimeltään tyyppi IIb) välimuotoja. Onkin erittäin yleistä, että puhuttaessa lihassolutyypeistä puhutaan vain kolmesta eli tyypistä I, IIa ja IIx(tai b)10,17 tai vain ”hitaista” ja ”nopeista” lihassoluista, jotka tarkoittanevat sitaatin perinteisesti ajateltua kahta tyyppiä.

Joka tapauksessa Heikkilän mukaan maksimaalinen hidas liike aktivoi kaikki neljä ryhmää. Ja

”Kun kaikki lihassyyt aktivoituvat, tämä kasvattaa lihaksia tehokkaammin kuin mikään muu harjoitus” (s. 164).

Tutkimusnäyttö ei kuitenkaan tue Heikkilän väitteitä hitaiden toistojen paremmuudesta. Schoenfeldin, Ogbornin ja Kriegerin meta-analyysi11 vuodelta 2015 toteaa, että kun yhden toiston kesto on 0,5–8 sekuntia, ei lihaskasvussa ole eroja. Edelleen saman meta-analyysin mukaan lihaskasvun näkökulmasta hitaat, yli 10 sekuntia kestävät toistot — joita siis Heikkilä suosittelee — ovat itse asiassa huonompia kuin tavanomaiset toistot. Se siitä superhitaasta salitreenistä.

Heikkilän väite

Nopeissa liikkeissä kaikki tapahtuu pääasiassa hitaissa lihasyissä” (s. 165, lihasyissä-kirjoitusvirhe ei ole minun)

ei myöskään ole kovin totuudenmukainen ottaeen huomioon niin sanotun kokoperiaatteen. Ihminen rekrytoi lihassoluja tarpeen mukaan. Ensin rekrytoidaan hitaat, pienet lihassolut. Mitä enemmän ja nopeammin lihasten täytyy tuottaa voimaa, sitä enemmän mukaan tulevat enenevissä määrin nopeat ja isot lihassolut.

Koska fysiikassa Voima = massa x kiihtyvyys  ja koska nopeissa toistossa kiihtyvyys on hidasta toistoa suurempaa, lihasten tarvitsee tuottaa enemmän voimaa massan ollessa sama. Tämä saa kehon rekrytoimaan nopeita lihassoluja, joilla on suurin kasvupotentiaali.

Yllä esitellystä meta-analyysista tekemässään blogikirjoituksessa Brad Schoenfeld siteeraa vielä tutkimusta, jonka mukaan 10 sekuntia kestävä toisto aktivoi lihaksia jopa 36 % vähemmän kuin tavanomaisella nopeudella tehdyt toistot. Ainakin kyseisen tutkimuksen perusteella hitaiden toistojen kyky aktivoida lihassoluja ei vaikutakaan kovin vakuuttavalta.

Yhteenvetona voisi mainita, että kirjan liikuntaan liittyvä osuus ei valitettavasti ole sen vahvempi kuin muutkaan kirjan osiot.

7. Asiavirheet #21–23: tutkimuksista, niiden tulkinnasta ja tekemisestä

Seuraavien esimerkkien perusteella Heikkilän tutkimuksiin ja niiden tekemiseen sekä tutkimusten tulkitsemiseen liittyviä väitteitä on myös syytä tarkentaa.

Asiavirhe #21: lääketehtaiden tekemät tutkimukset

Kirjan alussa, sivulla 18 Heikkilä kertoo lääketehtaista ja näiden tavasta tehdä tutkimusta:

Tutkijat ovat lääketehtaan palkkalistoilla, eikä puolueettomilla tutkijoilla ole pääsyä projektiin. Kokeita voidaan tehdä useita, kunnes oikea tulos löytyy”.

Läheskään aina tutkijat eivät ole lääkeyhtiön palkkalistoilla. Tutkimuksiakaan ei ole voinut tehdä enää aikoihin ilman valvovan silmän läsnäoloa, sillä lääketutkimusten teko viranomaisten tarkasti säätelemää.

Esimerkiksi lääkeaineen tehoa tarkastelevan tutkimuksen tutkimusmenetelmät julkaistaan etukäteen Clinicaltrials.gov-palvelussa jo ennen tutkimuksen tekemisen aloittamista. Tämä edistää tutkimuksien teon läpinäkyvyyttä, mutta estää esimerkiksi sen, että lääkeyhtiö ei voi tulla puskista julki lääkkeelle suotuisien tulosten kanssa tehtyään ensin piilossa kokeita, joilla ei ole saavutettu tuloksia. Useat lääketieteelliset aikakauslehdet eivät myöskään julkaise tutkimuksia, joita ei ole rekisteröity etukäteen ClinicalTrialsiin.

Jos puututaan “ihmisen tai ihmisen alkion tai sikiön” koskemattomuuteen, on tutkimuksen tekemiseen saatava myös lupa lääketieteelliseltä eettiseltä toimikunnalta, joita Suomessa on olemassa alueellisia ja valtakunnallinen. Mikäli näin ei tee, rikkoo lakia lääketieteellisestä tutkimuksesta. Lisäksi Suomessa lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskus FIMEA valvoo tutkimusten tekoa, ja voi tehdä ja tekeekin tutkimukseen liittyviä tarkastuskäyntejä.

Havainnollistavan esimerkin löytämiseksi ei tarvitse lähteä kuin Espooseen.

Suomalainen lääke- ja pörssiyhtiö Orion julkaisi huhtikuun lopussa alkuvuoden osavuosikatsauksen, jonka yhteydessä se ilmoitti lopettavansa Alzheimerin taudin hoitoon kaavaillun lääkkeen kehittämisen, koska vaiheen 2a -tutkimuksessa (lääketutkimuksessa on eri vaiheita) lääkkeellä ei saavutettu tavoiteltua tehoa.

Todennäköisesti päätöksen taustalla on löytämäni vaiheen 2a tutkimus16, jossa tutkittiin lääkkeen turvallisuutta ja tehoa 100 henkilöllä. Tekijöiden joukosta huomaa, että se ei koostu pelkästään Orionin työntekijöistä: mukana on tutkijoita Turun ja Itä-Suomen yliopistoista sekä ulkomailta. Ehkä nämä tutkijat ovat puolueettomia ja ehkä eivät, mutta ainakaan he eivät olleet kaikki Orionilla töissä.

Tutkimusta lukemalla selviää myös, että ensimmäiset turvallisuutta käsittelevät, pienemmän mittakaavan tutkimukset lääkkeestä ovat peräti 10 vuotta vanhoja. Nämä vaiheen I tutkimukset rekisteröitiin etukäteen ClinicalTrialsiin vaiheen 2a tutkimuksen tavoin. Lisäksi tutkimusta tehtiin useammassa paikassa, ja ennen sen aloittamista paikalliset eettiset toimikunnat hyväksyivät tutkimuksessa käytetyt protokollat.

Korostan myös, että siitä huolimatta, että tämän tutkimuksen tekijöiden joukossa oli joitakin suoraan Orionilla töissä olevia tutkijoita ja tutkimus oli Orionin rahoittama, todennäköisesti juuri tämän tutkimuksen perusteella Orion päätti olla jatkamatta lääkkeen kehitystä sen tehon oltua riittämätön. Ei olekaan mitenkään automaattista, että lääkeyhtiön rahoittamissa tutkimuksissa saavutetaan aina positiivisia tuloksia ja että kaikki lääkeyhtiöiden kehittämät lääkkeet päätyisivät markkinoille.

Asiavirhe #22: syöpätutkimukset

Erilaisista sairauksista kertoessaan Heikkilä hyökkää syöpä-alaluvun alussa syöpälääkkeitä kehittäviä tahoja vastaan. Heikkilä kertoo, että

Syöpälääketutkimuksissa ei käytetä lumelääkettä vertailukohteena, eikä tutkimuksissa verrata uutta lääkettä vanhaan. Syöpäteollisuuden mielestä se on jopa epäeettistä” (s. 133)

Heikkilä ei tunnu kuitenkaan olevan perillä siitä, miten syöpälääketutkimuksia toteutetaan. En kyllä ollut itsekään kovin perillä, ennen kuin kuuntelin sattumalta loistavan radio-ohjelman, Tiedeykkösen elokuun lopun jakson. Siinä käytiin sopivasti läpi syöpää ja syöpälääkkeiden kehitystä.

Kun jaksoa on kulunut 29:10, lääketieteen tohtori ja akatemiaprofessori Turun yliopistosta toteaa “Ongelma on se, et ku lähetään uusiin syöpälääkkeisiin, niin sä et juurikaan saa lupaa tehdä niit kliinisiä kokeita sellasille potilaille, jolla on vielä käytössä tämmösii vanhoja lääkkeitä, sun täytyy antaa ne. Ja jos ne ei tehoa, niin sit sä pääset vasta kokeileen noita uusia

50 sekuntia tästä, kohdassa, 30:02, ylläolevaa höystetään heti perään esimerkillä: ”Sanotaan nyt esimerkiksi, että rintasyöpä, nii jos sä haluat jonku uuden lääkkeen rintasyövässä markkinoille, niin sun täytyy verrata sitä parhaimpaan nykykäytössä olevaan

Ei kuulosta ainakaan minusta siltä, että uutta lääkettä ei verrata vanhaan. Kuulostaako sinusta? Joihinkin syöpiin, kuten haimasyöpiin, ei ilmeisesti ole olemasssa hyviä lääkkeitä, joten tällaisten syöpien hoitoon on helpompaa saada tutkimuslupa uudelle lääkkeelle. Joskus syöpiin liittyvissä tutkimuksissa voidaan käyttää myös plaseboa14.

Asiavirhe #23: korrelaatio, kausaliteetti ja poliisitutkimuksen kirsikanpoiminta

Esimerkkejä sairauksista luvun syöpä-alaluvussa selviää viimeistään, että Heikkilä tulkitsee usein tutkimuksia siten, että ne sopivat hänen narratiiviinsa.

Alaluvussa hän käsittelee Helsingin Sanomien juttua, jossa viitataan Ohion yliopiston tutkimukseen, jonka mukaan suuret määrät lisäravinteena otettua B12-vitamiinia lisäsivät miesten keuhkosyövän riskiä miehillä, jotka tupakoivat.

Heikkilä ei ole kuitenkaan aivan samaa mieltä tutkimuksen kanssa. Hän kritisoi tutkimustulosta siitä, että se ei osoita syy-yhteyttä:

Se että jokin asia esiintyy jonkun toisen asian kanssa samanaikaisesti (korrelaatio), ei tarkoita että se olisi syy johonkin (kausaliteetti)” (s. 136).

Tämä on sinänsä totta: Se, että klassisessa esimerkissä jäätelön syönnin lisääntyminen on yhteydessä murhien lisääntymiseen, ei tarkoita sitä, että jäätelön syönti lisää murhia.

Pulmallista asiassa on se, että Heikkilällä itsellään ei tunnu olevan mitään ongelmaa siteerata korrelaatiota löytäneitä tutkimuksia useissa kirjan kohdissa. Itse asiassa yksi kirjan keskiössä olevista asioista perustuu juurikin korrelaatioon.

Insuliiniresistenssi on kaikkien sairauksien äiti –luvussa Heikkilä siteeraa helsinkiläisellä poliisihenkilöstöllä tehtyä tutkimusta, jossa sokerirasitustestin jälkeiset insuliiniarvot olivat yhteydessä merkittäviin sepelvaltimotautitapauksiin 22 vuoden seurannan aikana.

Tutkimus on kuulemma noussut “nykymenoa vastustavien lääkäreiden symboliksi”. Lisäksi Heikkilä kertoo olevansa

“… ylpeä suomalaisuudestani näissä piireissä, sillä kukaan ei ole kyennyt samaan kuin poliisitutkimuksen tekijät” (s. 41).

Väite on kuitenkin outo. Poliisitutkimuksen keskusteluosiossa tutkijat kertovat, että tekohetkellä — siis vuonna 1998 — oli olemassa yhteensä 19 tutkimusta, joissa oli tarkasteltu plasman insuliinin ja sepelvaltimotautitapauksien yhteyttä. Näistä tutkimuksista joko 8 tai 10 tutkimuksessa, riippuen tulkinnasta, insuliinin ja sydäntaudin riskin välillä oli positiivinen yhteys (läheskään kaikissa tutkimuksissa ei tehty samaa havaintoa).

Vaikuttaisi siis, että Heikkilä ei ole joko lukenut tutkimusta läpi tai hän on keksinyt “kukaan ei ole kyennyt samaan” -väitteen, sillä jo 20 vuotta sitten sama yhteys oli löydetty jo useammissa tutkimuksissa.

Edelleen saman tutkimuksen keskusteluosiossa todetaan, että 22 vuoden seurannan aikana veren kokonaiskolesteroliarvot olivat niinikään yhteydessä sepelvaltiotautitapauksiin. Myös tupakoinnilla oli yhteys sepelvaltimotapauksiin 10 vuoden seurannasta alkaen.

Näistä yhteyksistä Heikkilä ei kuitenkaan kerro, vaikka esimerkiksi kolesterolin yhteys tutkimuksen kohteena olleisiin tautitapauksiin oli yhtä vahva kuin insuliinilla.

Sitten Heikkilä muuttaa vielä korrelaation kausaliteetiksi ja toteaa

Poliisitutkimus osoitti sydäntaudin todellisen syyn, joka on insuliiniresistenssi” (s. 40–41).

Tämä on ihan mahdoton päätelmä, eikä sitä voi tehdä korrelaation osoittavalla tutkimuksella, saati sitten yhdellä ainoalla sellaisella, jossa pari muutakin tekijää oli yhteydessä sepelvaltimotautitapauksiin.

Jos Heikkilä aikoisi tarkastella tutkimuksia tasapuolisesti, hänen tulisi hylätä kokonaan pelkästään korrelaation osoittavat tutkimukset kokonaan, eikä pelkästään silloin, kun ne eivät ole linjassa hänen ennakkokäsitystensä kanssa. Tämä on klassinen esimerkki kirsikanpoiminnasta, joten voisi sanoa, että alla oleva lausahdus pätee myös Heikkilän suosituksiin:

Usein näyttää siltä, että hoitosuositusten tutkimusviitteet on valikoitu tukemaan valittua näkemystä, eikä suositusten vastaisia tutkimustuloksia mainita” (s. 12)

8. Asiavirheet #24–31: sairaudet, lääkkeet ja terveydenhuolto

Lääkkeetön elämä sisältää luvun sairauksien eli diabeteksen, sydäntautien ja syövän läpikäynnistä. Tässä luvussa tulevat myös kirjan pelottavimmat asiavirheet.

Asiavirhe #24: diabetestutkimuksen virheellinen tulkinta

Diabetes voidaan Heikkilän mukaan hoitaa itse ruokavaliolla, jolloin sairaus on remissiossa, eikä lääkkeitä tarvita. Ilmeisesti liika lääkitys voi olla jopa haitaksi, koska sitten hän toteaa:

Vuonna 2008 The New England Journal of Medicine -lehdessä julkaistu analyysi kertoo, että liian tiukka lääkehoito lisää kuolleisuutta” (s. 124)

Lähdeluettelosta ei löydy viitettä tähän tutkimukseen, joten sen selvittämiseksi piti tehdä hakutemppuja. Todennäköisesti Heikkilä viittaa ACCORD-tutkimukseen, jossa aggressiiviset pyrkimykset pitkäaikaisverensokerin tietyn tavoitetason alle saamiselle useilla mahdollisilla diabeteslääkkeillä todellakin lisäsivät kuolleisuutta. Toisaalta saman tutkimuksen perusteella vastaava, tehostettu hoito saattaa olla joillekin sekä turvallinen että hyödyllinen, sillä niillä, joilla ei ollut aikaisempia sydän- ja verisuonitautitapahtumia ilmeni vähemmän kuolemaan johtavia ja johtamattomia sydäntautitapahtumia kuin tavanomaista hoitoa saaneilla.

Löysin lisäksi melko nopeasti toisenkin NEJM-lehden vuoden 2008 tutkimuksen12, jossa tarkasteltiin “tehostetun monitekijäisen intervention” tai tavanomaisen hoidon vaikutusta kuolleisuuteen niinikään tyypin II diabetesta sairastavilla henkilöillä. Tehostetulla monitekijäisellä interventiolla tarkoitettiin hoitoa, joka sisälsi eri lääkkeiden (esimerkiksi diabeteslääke metformiini, verenpaine- ja kolesterolilääke, verenohennuslääkkeeksi tarkoitettu aspiriini) yhdistelmiä ja lisäksi käyttäytymisen muutoksiin tähdännyttä hoitoa.

Tämän tutkimukset tulokset olivat täysin päinvastaiset kuin Heikkilän todennäköisesti tarkoittamassa analyysissa: intensiivinen hoito oli uskomaton menestys. Molemmissa ryhmissä oli alussa saman verran potilaita (80 kpl), mutta seuranta-aikana intensiivistä hoitoa saaneista kuoli 30 % (24 kpl), kun tavanomaista hoitoa saaneista kuoli peräti 50 % (40 kpl).

Toivonkin, että kukaan kirjan lukeva ei tulkitse Heikkilän kirsikanpoimintaan viittavaa väitettä niin, että diabeteksen tehostettu lääkehoito olisi automaattisesti vaarallista.

Äskeinen kuvaus NEJM-lehden tutkimuksesta ei ole asiavirhe, mutta heti siitä kertomisen jälkeen Heikkilä toteaa, että

Diabetes Care -lehdessä vuonna 2016 julkaistussa artikkelissa vaaditaan koko lääkehoidon uudelleen arviointia” (s. 124)

Kyseisessä artikkelissa ei käsitellä, että nykyinen lääkehoito olisi tehotonta. Siinä ei myöskään vaadita koko diabeteksen lääkehoidon uudelleenarviointia.

Artikkeli liittyy vain ja ainoastaan uusien diabeteksen hoitoon suunniteltujen lääkkeiden turvallisuuden arviointiprosessiin, ei siis esimerkiksi kauan diabeteksen hoidossa käytettyyn metformiini-lääkeaineeseen.

Tutkijat käyvät läpi kaikki 5 tekohetkellä ilmestynyttä, uuden sukupolven diabeteslääkkeellä tehtyä tutkimusta. Kaikissa tutkimuksissa uudet lääkkeet täyttivät Yhdysvaltain lääkeviranomaisen FDA:n turvallisuuskriteerit esimerkiksi sydänkuolemien osalta. Tämän perusteella tutkijat kyseenalaistavat sen, kannattaako FDA:n edellyttämiä tiukkoja, uusille diabeteslääkkeille markkinoille tulon jälkeen tehtyjä, turvallisuutta käsitteleviä tutkimuksia enää tehdä:

However, we question whether continued broad application of the current FDA guidance on cardiovascular safety to all new diabetes drugs, including additional members of already studied drug classes, is justified

Kyseisten turvallisuustutkimusten tekeminen on kuulemma kallista ja voi olla poissa muusta tutkimuksesta:

Each new large-scale cardiovascular outcome trial is accompanied by high financial costs that add directly or indirectly to the overall health care budget in the U.S. and potentially divert funding away from new research efforts

Artikkelin viimeisen kappaleen yksi lause summaa sen sanoman melko hyvin ja sen, että Heikkilä on tehnyt asiavirheen.

“We question whether a continued recommendation for large-scale cardiovascular safety trials to rule out a risk of ischemic events for all new antihyperglycemic medications, as detailed in the FDA 2008 Guidance for Industry, is cost-effective and justified.”

Asiavirhe #25: Vioxx-skandaalin lähteettömät kuolinluvut

Diabeteksen jälkeen käydään läpi sydäntauteja ja kerrotaan “lääketeollisuuden vedätyksestä”. Sen jälkeen käsitellään Merck-lääkeyhtiön Vioxx-reumalääkkeen aiheuttamaa skandaalia. Vioxx oli ehtinyt olla markkinoilla jo jonkin aikaa, kun selvisi, että sen käyttö lisäsi riskiä saada sydänkohtaus. Merck tuomittiin tapauksessa miljardikorvauksiin ja

Laskelmien mukaan yli viisikymmentätuhatta ihmistä kuoli lääkkeen takia” (s. 130)

Vioxx-skandaali oli todella ikävä. En löytänyt Heikkilän väitteelle viitettä lähteistä, mutta mielestäni Vioxx ei kuitenkaan aiheuttanut lähellekään yli 50 000 ihmisen kuolemaa. USA:n lääkeviraston FDA:n raportin mukaan ainakin 27 785 sydänkohtausta tai kuolemaa olisi voitu välttää, jos ihmiset olisivat käyttäneet Vioxxin sijaan kilpailijan lääkettä. 28 000 sydänkohtausta tai kuolemaa on paljon vähemmän kuin yli 50 000 kuolemaa, etenkin, kun kaikki sydänkohtaukset saaneet eivät menehdy. Toki sitä en kiistä, etteikö tämä episodi olisi aiheuttanut paljon tarpeetonta kärsimystä ainakin 27 785 tapauksen verran.

Asiavirheet #26–27: statiinit ja statiinimarkkinat

Vuonna 2005 Yhdysvalloissa astui voimaan laki, jonka tarkoituksena on estää tutkimusmateriaalin manipulaatio… Sen jälkeen statiinien tehoa ei ole voitu juuri osoittaa” (s. 130)

En tiedä, mistä laista tässä puhutaan, mutta statiinien teho on kyllä voitu osoittaa myös vuoden 2005 jälkeen. Tutkimuksia näytti löytyvän paljonkin, mutta kerrotaan esimerkkinä JUPITER-tutkimus13, jossa tutkittiin rosuvastatiini-lääkkeen vaikutusta esimerkiksi sydäninfarkteihin tai sydäntautikuolemiin. Tutkimus julkaistiin marraskuussa 2008 ja siihen haettiin koehenkilöitä aina vuoden 2006 joulukuuhun saakka. Tämäkin tutkimus oli rekisteröity ClinicalTrials-palveluun.

Miten statiinit toimivat plaseboon verrattuina henkilöillä, joilla ei ollut veren kohonnutta kolesterolia, mutta joilla oli koholla aikaisemminkin tässä kirjoituksessa mainittu herkkä hs-CRP?

Tutkimus piti lopettaa ennen aikojaan. Syy siihen oli, että rosuvastatiini oli erittäin toimivaa: se vähensi pääasiallisen tutkimuksen kohteena olleita muuttujia niin paljon (kuva alla), että olisi ollut erittäin epäeettistä evätä lumelääkettä saaneilta ilmeisen toimiva lääkitys ja jatkaa tutkimuksen tekemistä kaavaillun seuranta-ajan loppuun asti.

Rosuvastatiini vs. plasebo vuoden 2008 tutkimuksessa

Esimerkiksi ei-kuolemaan johtavia sydänkohtauksia (kuvan Nonfaltal myocardial infarction) ilmeni statiiniryhmässä 65 prosenttia vähemmän kuin plaseboryhmässä. 65 prosenttia on aika paljon enemmän kuin 0,4 prosenttia, jonka Heikkilä antaa ymmärtää olevan statiinien toimivuus sydänkohtauksien vähentämisessä sivulla 129. Kun kaikki tautitapaukset otettiin huomioon, statiinit vähensivät niitä 44 prosenttia (riskitiheyssuhde oli siis 0.56).

Tämän tutkimuksen perusteella statiinien teho on voitu siis osoittaa myös vuoden 2005 jälkeen.

On arvioitu, että statiinikauppa kasvaa vuoteen 2020 mennessä yhteen biljoonaan” (s. 131)

Jäätävä väite.

  1. Biljoona on tuhat miljardia, joten Heikkilän väitteen mukaan 2 vuoden päästä maailmassa myydään statiineja 3 kertaa maailman 10 suurimman lääkeyhtiön liikevaihdon (338,98 mrd $) verran.
  2. Ensimmäinen esimerkki oli ehkä huono, mutta tämä ei: koko maailman kaikkien lääkeyhtiöiden liikevaihto oli vuonna 2016 1,1 biljoonaa dollaria. Tähän määrään siis kuuluu syöpälääkkeet, potenssilääkkeet, kipulääkkeet ja mitä kaikkea kamaa lääkeyhtiöt nyt ikinä kauppaavatkin. En pidä kovin todennäköisenä, että statiinikauppa vie 90% maailman kaikkien lääkeyhtiöiden liikevaihdosta.
  3. Markkinaraportteja tekevä Reportlinker on tehnyt raportin statiinimarkkinoista. Raportista tehdyn tiedotteen mukaan vuonna 2017 statiinimarkkinan kooksi arvioitiin 19,2 miljardia dollaria. Jotta statiineja myytäisiin tuhannella miljardilla kahden vuoden päästä, statiinikaupan arvon pitäisi suurin piirtein 52-kertaistua. Se ei tule toteutumaan, sillä saman tiedotteen mukaan statiinimarkkinan kasvu on vuosittain keskimäärin 4,7 % vuoteen 2022 asti.

Kukaan vähänkin statiinien myyntiluvuista perillä oleva ei siis voi mitenkään heittää tällaista arviota.

Asiavirhe #28: syöpähoitojen tehokkuus

Sydäntautien jälkeen käydään läpi syöpää. Heikkilä kertoo seuraavaa solusalpaaja- eli sytostaattihoidoista:

Clinical Oncology -lehdessä vuonna 2004 julkaistun artikkelin mukaan Yhdysvalloissa vain 2,1 prosenttia potilaista selvisi sytostaateilla viiden vuoden seurannassa. Vastaava luku Australiassa oli 2,3 prosenttia” (s. 133).

Virkkeissä annetaan minun tulkintani mukaan ymmärtää, että solusalpaaja- eli sytostaattihoitoa saavista henkilöistä vain noin 2 prosenttia on elossa 5 vuoden jälkeen. Tosiasiassa viiden vuoden jälkeen Australiassa elossa on saman artikkelin mukaan 63,4 % syövän saaneista, tosin sytostaattien vaikutus tähän lukemaan oli edellä mainitut 2,1 ja 2,3 prosenttiyksikköä.

Artikkeli on vuodelta 2004, ja uskoisin markkinoille tulleen sen jälkeen lisää uusia ja aikaisempaa tehokkaampia solusalpaajia. Syöpää voidaan myös hoitaa muillakin tavoilla (mm. sädehoito, leikkaus), ja eri syöpiin valitaan luonnollisesti eri hoitotapoja tai niiden yhdistelmiä, mihin nämä päätökset ikinä perustuvatkaan. Nykyään yllä mainittu 5 vuoden ennuste onkin parantunut noin 67–69 %:iin.

Asiavirhe #29: lääkkeiden myyntitilastot

Loppuyhteenvetoa edeltävä luku käsittelee mielenterveyttä, esimerkiksi masennusta. Se alkaa milläs muullakaan kuin asiavirheellä. Mielenterveysongelmien hoito lääkkeillä on kuulemma tämän hetken kannattavinta bisnestä lääketeollisuudelle ja

Yhdysvaltojen myyntitilastoissa masennuslääkkeet ovat toisena heti kolesterolilääkkeiden jälkeen” (s. 166).

Löysin IQVIA-instituutin hyvin kattavan raportin Yhdysvaltojen lääkemyyntitilastoista vuodelta 2016. Kun lääkeluokat järjestetään rahallisen myynnin mukaan, tilasto näyttää tältä:

  1. Diabeteslääkkeet: 51,5 miljardia
  2. Syöpälääkkeet: 45,5 miljardia
  3. Autoimmuunitautien (esim. reuma) hoitoon tarkoitetut lääkkeet: 37,2 miljardia
  4. Hengityselimistön hoitoon tarkoitetut lääkkeet (esim. astmalääkkeet): 26 miljardia
  5. Kipulääkkeet: 19,7 miljardia

  1. Mielenterveyslääkkeet: 17,2 miljardia

  1. Veren rasva-arvojen hallintaan tarkoitetut lääkkeet (= kolesterolilääkkeet): 12 miljardia

Ovatko kolesterolilääkkeet ykkösenä ja masennuslääkkeet kakkosena, vai sijoilla 9 ja 12? Katsotaan vielä pari tilastoa läpi.

Samaan raporttiin on koottu vuoden 2016 myydyimpiä yksittäisiä lääkkeitä brändien mukaan. Tältä näyttää Top 5 rahamäärän mukaan listattuna:

  1. Humira (autoimmuunilääke) 13,6 miljardia
  2. Harvoni (HIV- ja hepatiittilääke) 10 miljardia
  3. Enbrel (autoimmuunilääke) 7,4 miljardia
  4. Lantus Solostar (insuliini) 5,7 miljardia
  5. Remicade (autoimmuunilääke) 5,3 miljardia

Ensimmäinen kolesterolilääke, AstraZeneca-yrityksen Crestor (JUPITER-tutkimuksen rosuvastatiini) on listan 9. Yhtään masennuslääkettä ei ole 20 myydyimmän lääkkeen joukossa, joskin ahdistuneisuuden hoitoon määrättyjä lääkkeitä on (esimerkiksi Lyrica, joka on myös hermosärkylääke).

Vai tarkoittiko Heikkilä sittenkin, että kolesteroli- ja masennuslääkkeet dominoivat markkinoita reseptien määrässä mitattuna? Tältä näyttää tilasto:

  1. Verenpainelääkkeet (721 miljoonaa reseptiä)
  2. Kipulääkkeet (460)
  3. Mielenterveyslääkkeet (395)

  1. Kolesterolilääkkeet (264)

Edelleen samaa raporttia lukemalla selviää, että myöskään yksittäisten lääkeaineiden reseptien määrässä listan 1. ja 2. eivät ole kolesterolilääke ja masennuslääke, vaan kilpirauhaslääke ja verenpainelääke, joten Heikkilän väite ei vaikuta todenperäiseltä tai se perustuu vanhaan tietoon.

Mielenterveysluvun alussa puhutaan myös siitä, että nykyinen terveydenhoitojärjestelmä romuttaa yksilöllisyyden, mikä voi johtaa siihen, että ihmiset hakevat apua vaihtoehtohoidoista. Heikkilän mukaan USA:ssa käytössä oleva DSM-järjestelmä tekee lähes kaikesta sairautta, eikä eurooppalainen ICD-tautiluokituskaan ole sen kummempi:

Ujous on järjestelmän mukaan sairaus, jota pitää hoitaa lääkkein… Ujoudella on nimi ja numero: sosiaalisten tilanteiden pelko F 40.1

En laskenut tätä asiavirheeksi, mutta on täysin käsittämätöntä rinnastaa keskenään ujous ja sosiaalisten tilanteiden pelko, johon liittyy erittäin voimakkaita oireita. Moni saattaa jännittää esimerkiksi esiintymistä tai työhaastattelua, mutta on täysin eri asia, jos saa paniikkikohtauksia ja henki salpautuu julkisilla paikoilla, eikä uskalla poistua esimerkiksi kotoaan sen takia.

Asiavirhe #30: USA:n panostukset terveydenhuoltoon

Mielenterveysluvun loppua kohden käydään läpi muun muassa nykyistä terveydenhoitojärjestelmää ja sen kuluja:

Yhdysvalloissa terveydenhoito vie 24 prosenttia kansatuotteesta. Käytännössä tämä tarkoittaa 10 000 dollaria (8700 euroa), jokaista asukasta kohden. Kertolaskulla selviää, mitä tämä Yhdysvaltojen malli maksasi Suomessa: yli 43 miljardia

Oikea luku on se, että Yhdysvalloissa terveydenhuolto vie 18,2 prosenttia bruttokansantuotteesta vuonna 2018: luku on ollut haarukassa 17,3–18,2 % noin yhdeksän vuoden ajan, joten 24 prosenttia ei tule toteutumaan ihan hetkeen. Onneksi meillä ei myöskään ole Yhdysvaltojen systeemiä, koska homma hoituu tehokkaammin: kustannus on noin 3727 euroa asukasta kohden. Suomessa terveydenhuoltokustannukset olivat vuonna 2016 9,5 % BKT:sta eli noin 20,5 miljardia euroa.

Asiavirhe #31: elinajanodote Suomessa

Kirjan asiaosuden vihoviimeisestä Lopuksi-luvustakaan ei selvitä ilman asiavirheitä:

Kaikista taloudellisista satsauksista terveydenhoitoon huolimatta väestön elinikä on kääntynyt laskuun. Näin on käynyt Yhdysvalloissa, Iso-Britanniassa ja nyt myös Suomessa” (s. 197)

Tältä näyttää elinajanodote Suomessa:

Lääkkeetön elämä elinajanodote
Elinajanodote Suomessa. Kuva: Terveyskirjasto.fi / Duodecim

Mainittakoon, että vuonna 2016 miesten elinajanodote väheni 0,1 vuodella ja oli 78,4 vuotta, mutta 2017 miesten elinajanodote nousi puolestaan 78,7 vuoteen. Naisilla elinajanodote nousi 0,1 vuodella 84,2 vuoteen.

Onko elinajanodote Suomessa siis laskenut? Ei ainakaan minun mielestäni.

9. Missä lähteet?

Joitakin Heikkilän väittämiä on miltei mahdotonta tarkastella, koska niitä tukemaan ei ole osoitettu lähteitä. Lisäksi sivulta 64 alkavasta Rasvat-luvusta ja sivulta 103 alkavasta Fruktoosi-luvusta ei ole listattu ollenkaan lähteitä, vaikka muiden lukujen kohdalla niin on tehty.

Jotkut väitteistä ovat sellaisia, jotka suorastaan huutavat tuekseen todisteita, vieläpä vahvoja sellaisia. Alle on listattu 10 esimerkkiä.

  1. Nykyisin tiedetään, että matala kolesteroli sinänsä ja korkean kolesterolin keinotekoinen alentaminen voivat lisätä väkivaltakäyttäytymistä” (s. 30)
  2. “… Kaliforniassa tehdyn analyysin mukaan henkilöillä, jotka käyttivät C-vitamiinia 750 mg tai enemmän päivässä, ilmeni 25 prosenttia vähemmän sydänkohtauksia verrattuna niihin, jotka eivät käyttäneet C-vitamiinia” (s. 116)
  3. D-vitamiini “… korjaa vaurioituneita aivosoluja” (s. 118).
  4. Hoitosuosituksia laatii tarkoin valittu kansainvälinen joukko eri alojen spesialisteja. Kokoukset, joissa suosituksia laaditaan, ovat suljettuja. Niihin pääsevät vain henkilöt, jotka ovat samaa mieltä” (s. 31)
  5. Parsa “… estää maksasyöpää ja syöpäsolujen kasvua. Parsa estää myös leukemiasolujen kasvua. Sen on myös todettu tehoavan muihinkin syöpiin. Parsalla on todettu olevan suotuisa vaikutus masennukseen” (s. 61–62)
  6. Yhdysvalloissa jo 1960-luvulla havaittiin gluteenin aiheuttavan psykoosia” (s. 78)
  7. Vallalla olevan käsityksen mukaan vilja on ollut ihmiskunnan ongelma aina siitä lähtien kun viljat tulivat yleiseen käyttöön” (s. 80)
  8. Tutkimusten mukaan useimmissa tapauksissa kriisiavusta saattaa kuitenkin olla jopa haittaa, sillä liika terapointi voi pahimmillaan pidentää traumaattista kokemusta” (s. 167)
  9. “On jopa ehdotettu, että vauvasta vaariin kaikki lääkittäisiin statiineilla” (s. 30)
  10. On jopa ehdotettu statiinien lisäämistä juomaveteen, jotta kaikki pääsisivät osaksi tästä autuudesta” (s. 130)

Minun tehtäväni ei ole käyttää aikaani loputtomaan väittämien perkaamiseen, etenkin, kun näiden ja monien muiden väittämien kohdalla en löytänyt suoraan lähdeluettelosta väitettä tukevia viitteitä.

Tällaisiin ja muihin vastaaviin Lääkkeettömän elämän väitteisiin on käytettävä Hitchensin partaveistä. Sen mukaan ilman todisteita esitetyt väitteet voidaan kumota myös ilman todisteita.

10. Lääkkeetön elämä sisältää runsaasti anekdootteja, joiden todenperäisyyttä ei voida taata

Heikkilä on kliinikko ja tehnyt potilastyötä näihin päiviin asti. Noin 50 vuoden pituisen uran aikana ehtii kokea yhtä jos toista. Omien sanojensa mukaan Heikkilä onkin hoitanut tuhansia potilaita uransa aikana (s. 9).

Lääkkeetön elämä sisältää useita kuvauksia joistakin potilaista ja siitä, miten Heikkilä on heitä hoitanut. Esimerkiksi sivuilla 81–83 Heikkilä kertoo hoitamistaan potilaista ja siitä, miten reumaan viittaavat (ja monet muutkin) oireet paranivat ketodieetin avulla.

Mielenterveyttä koskevassa luvussa Heikkilä kertoo naisesta, joka kärsi kroonisesta väsymysoireistosta ja paksusuolentulehduksesta ja jonka oireet hävisivät parissa viikossa ketodieetin avulla. Hän kertoo myös miehestä ja naisesta, joilla oli molemmilla kaksisuuntainen mielialahäiriö. Ketodieetillä oli Heikkilän mukaan radikaali vaikutus heidän vointiinsa: paino putosi ja molemmat pääsivät eroon psyykenlääkkeistään.

Mikäli kuvaukset pitävät paikkaansa, on se ilahduttavaa. Se, pitävätkö ne oikeasti paikkaansa, onkin sitten ihan toinen juttu.

Ilman pitäviä todisteita näistä tapahtumista meidän pitää käytännössä luottaa Heikkilän sanaan siitä, että kuvaukset ovat edenneet juuri Heikkilän kertomalla tavalla. Ja kun kirjassa todettujen asiavirheiden määrä on mitä on, ei se luotto ole ainakaan täällä suunnalla kovin korkealla.

Lääkkeetön elämä ei myöskään sisällä yhtään huonoa potilaskokemusta. Heikkilä ei tietääkseni ole mikään yli-ihminen, ja hänellä on takuulla ollut myös sellaisia potilaita, jotka eivät ole hyötyneet ketodieetin ja HIITin yhdistelmästä. Kukaan muu kuin Heikkilä ei oikeasti tiedä, kuinka monta epäonnistunutta hoitosuhdetta Heikkilällä on yhtä onnistunutta kohden, ja mitä heidän terveydelleen kuuluu nykyään.

11. Pitääkö olla huolissaan?

Löysin kirjasta siis yhteensä 31 asiavirhettä. Asiavirhetulkinnan subjektiivisten luonteen vuoksi joistakin näistä 31 kohdasta voidaan toki keskustella, voiko niitä laskea asiavirheeksi vai ei, mutta joka tapauksessa selkeitä asiavirheitä, esimerkiksi tutkimusten virhetulkintoja on useampia.

Entäpä muut kirjan lukeneet henkilöt? Ovatko he löytäneet kirjasta asiavirheitä?

Valtsun terveysblogia kirjoittava, kirjoituksesta tehdyssä podcastissakin mukana oleva Vladimir ”Valtsu” Heiskanen osti kirjan sen julkaisemispäivänä ja luki sen parissa päivässä. Hän löysi myös kirjasta noin 30 asiavirhettä, joita en tietenkään lukenut etukäteen ennen omaa faktantarkistustani. Myöhemmin (tämän kirjoituksen julkaisemisen jälkeen) Heiskanen on löytänyt kirjasta vielä lisää virheitä, joten hänen löytämiään virheitä on nyt jo noin 55 kappaletta.

Valtsun ja minun löytämien asiavirheiden välillä on luonnollisesti päällekkäisyyksiä, mutta kun Valtsun löytämät asiavirheet yhdistetään minun löytämiin, saadaan kirjan asiavirheiden yhteisluvuksi jo noin 70 asiavirhettä. Virheet ovat kirjan ensimmäisen 200 sivun eli “asiaosuuden” aikana. Se tekee keskimäärin yhden asiavirheen hieman alle 3 sivun välein! Asiavirheiden määrä voi olla vielä suurempikin, koska esimerkiksi yllä olevan luvun 9 väitteitä on miltei mahdotonta tarkistaa.

Valtsu on lisäksi dokumentoinut sivuillensa esimerkiksi Heikkilän blogikirjoitusten ja aikaisempien kirjojen asiavirheitä, joita on tällä hetkellä yli 370 kappaletta. Lääkkeetön elämä ei siis todellakaan ole Heikkilän ainoa kirjallinen tuotos, joka sisältää asiavirheitä.

Kun laitoin Lääkkeettömän elämän varaukseen, siitä oli Oulun kirjastoille noin 30 lukijan jonot. Torstaina 11.10 jonossa oli 102 ihmistä, lainattavien kappaleiden määrän ollessa 38. Pääkaupunkiseudun HELMET-kirjastoissa lainattavia kappaleita on 59, ja näistä tehtyjä varauksia oli 11.10 torstaina 520 kappaletta. Se on varsin merkittävä määrä, onhan kirja ilmestynyt jo melkein kaksi kuukautta sitten. Lisäksi Lääkkeetön elämä on tälläkin hetkellä Adlibriksen TOP 100 -listalla.

Lääkkeetön elämä onkin ilmeisen suosittu, joten voimme alkaa leikkimään ajatusleikkiä. Mitä sitten tapahtuu, kun esimerkiksi yksi tai useampi yllä mainittujen kirjastojen asiakas saa vihdoin kirjan käsiinsä, ja hänellä

  1. ei ole terveydenhuollon koulutusta
  2. on kuitenkin jonkin verran kiinnostusta terveysasioihin
  3. ei ole edes mahdollisuutta päästä käsiksi kirjasssa viitattuihin tutkimuksiin
  4. ei ole tutkimuslukutaitoa?

Jos tämä henkilö lukee, että sytostaattihoitojen onnistumisprosentti on vähän yli 2 prosenttia, kun tosiasiassa lukema yli 60, minkälaisen ratkaisun hän tekee, jos hän sairastuu itse syöpään?

Jos kirjan asiavirheistä sisältöä aletaan käyttää päätöksenteon tukena tehtäessä henkilökohtaiseen terveyteen liittyviä ratkaisuja, se saattaa vaikuttaa myös haitallisesti ihmisten terveyteen.

Kolesterolitutkija Pauli Ohukainen kirjoittaa, että on olemassa näyttöä, että statiineihin liittyvä negatiivinen uutisointi lisää lääkityksen lopettaneiden määrää ja siten edelleen sydänperäisiä kuolemia. Lääkkeetön elämä on erittäin kriittinen kolesterolilääkitystä kohtaan ja antaa niiden ymmärtää olevan ilmeisen tehottomia. Jos ihmisiä lopettaa statiinien käytön kirjan seurauksena, mitä siitä voi seurata?

Entä muut kirjassa käsitellyt asiat? Lakkaako toinen syömästä hedelmiä fruktoosin takia, jättääkö kolmas viljat hyllyyn gluteenin takia?

Kirjan vaikutusta ihmisten terveyteen ei voida mitata millään tavalla, mutta pahoin pelkään, että vaikutukset eivät ole yksinomaan positiivisia.

12. Miten Heikkilä on reagoinut kirjan kritiikkiin?

Kirjoituksessa käytyjen esimerkkien perusteella on ilmeistä, että Lääkkeetön elämä sisältää runsaasti asiavirheitä.

Minä olen kuitenkin siinä mielessä reilu kaveri, että totean vain siihen, että kaikkihan meistä tekevät virheitä. Jotkut tekevät niitä yllättävän paljon, jotkut vähemmän, mutta kaikki niitä kuitenkin tekevät. Esimerkiksi vaikka itse yritin olla taustatyössäni säntillinen ja luetutin kirjoitukseni vielä ulkopuolisella henkilöllä, myös tämän kirja-arvostelun faktantarkistukset voivat sisältää asiavirheitä.

Olennaista onkin, että jos joku osoittaa tekstissäsi olevan virheitä, miten asiaan reagoidaan? Tekisin itse seuraavalla tavalla.

Yleensä väite virheestä tarkistetaan ensin itse. Jos virhettä ei löydykään, kerrotaan, miksi kyseessä ei ole virhe, mieluummin lisäviitteiden ja perusteluiden kera. Jos taas virhe on selkeästi tapahtunut, yleensä virhe myönnetään ja se korjataan, nettisivun tapauksessa muokkaustekstin kera, ja kirjan tapauksessa seuraaviin painoksiin.

Heikkilän tapauksessa ei ole mitään epäselvyyttä siitä, etteikö Lääkkeetön elämä sisältäisi asiavirheitä. Ei minkäänlaista. No miten Heikkilä on reagoinut kirjaa kohtaan esitettyyn kritiikkiin?

Markkinointi ja mainonta -lehden kirjoituksesta selviää, että Valtsun esittämät asiavirheet ovat kiirineet myös Heikkilän korviin elokuun lopulla. Kirjoituksen tietojen perusteella Heikkilä ei ole kuitenkaan reagoinut kritiikkiin oikeastaan mitenkään.

Heikkilä on kuulemma katsonut virhekohdat vielä kerran läpi, eikä Valtsun esittämissä kohdissa ole Heikkilän mukaan asiavirheitä. Yhden kirjoitusvirheen hän oli sentään löytänyt, ja se korjataan mahdolliseen uuteen kirjan painokseen.

Suosittelen, että kannattaa korjata vähintään ne 30 muuta kirjoitusvirhettä, jotka löysin.

Aloitettuani kirjan lukemisen huomasin silloin tällöin kirjoitusvirheitä. Aluksi hihittelin kirjoitusvirheille, mutta noin sivulla 70 huomasin, että näitä kirjoitusvirheitähän tulee ihan koko ajan. Aloin pitämään tukkimiehen kirjanpitoa, ja sivulta 73 alkaen laskin karkeasti 30 kirjoitusvirhettä sivulle 150 asti.

Sanat kuten niveltulehdusi (s. 82), eräänlaiseta (s. 97) ja kasvuhomoniin (s. 162) eivät mene sellaisenaan läpi edes Microsoft Wordin oikeinkirjoitusfiltteristä. Lääkkeetön elämä sisältääkin enemmän kirjoitusvirheitä kuin mikään muu lukemani suomalainen kirja.

Joka tapauksessa Heikkilän reagointi kritiikkiin ei ole oikeastaan edes yllätys, sillä tietääkseni ainoa tapa, jolla Heikkilä on tähän asti reagoinut asiavirheisiin, on silmiensä ummistaminen ja kritiikin antajan eristäminen keskustelun ulkopuolelle. Yleensä Heikkilä on joko solvannut kritiikin esittäjää elintarvike- tai lääketeollisuuden sätkynukeksi tai yksinkertaisesti antanut kriitikolle porttikiellon hänen Facebook-sivullensa. Jälkimmäisestä on olemassa lukuisia esimerkkejä.

Se on aika ikävä asia, etenkin kun puhuessaan kolesterolihysteriasta ja rasvoista Heikkilä kirjoittaa sivulla 24 “Keskustelulle ja kritiikille ei jää tilaa, kun viesti on rakennettu tunteiden ympärille asiallisen tiedon sijaan”.

Näin Heikkilä kuitenkin toimii myös itse: hän ei jätä kritiikille sijaa, ja viesti on rakennettu salaliittohöpinöiden, virhetulkintojen ja jopa suoranaisen valehtelun varaan.

Minun palstalleni saa ainakin tulla kommentoimaan Antti Heikkilä tai kuka tahansa muu, enkä anna kenellekään porttikieltoa tai poista kommentteja, ellei ulosanti sisällä merkittäviä solvauksia tai asiattomuuksia. Asialinjalla pysyjiä en koskaan sulje pois.

Minua ei voi sitten syyttää siitä, että olen “Pohjois-Karjala-projektin sankarisatua vaalimaan perustetun” (s. 26) Itä-Suomen yliopiston tai muun suomalaisen terveyskoulutusta järjestävän yliopiston kouluttama. Lisäksi ainoa rahaliikenne, joka on kulkenut minun ja lääke- tai elintarviketeollisuuden välillä on kulkenut minulta teollisuudelle eikä toisinpäin lukuun ottamatta pari kertaa osakerahastojen kautta saatuja, rahasummaltaan mitättömiä Orionin osinkoja.

Jos minua voi jostakin syyttää, se on sitten joku tai useampi näistä kolmesta:

  1. en osaa lukea
  2. en pääse käsiksi kirjassa viitattuihin tutkimuksiin tai
  3. en omaa yläkoululaisen tiedonhakutaitoja.

Monet kirjan asiavirheistä ovat nimittäin niin ilmiselviä, että niiden huomaaminen ei muuta vaadi.

Joka tapauksessa toivon, että myös tämä kritiikki kantautuu Heikkilän korviin, ja hän tai joku muu tarkistaa väitteet uudemman kerran. Ei ole epäilystäkään, etteikö kirjassa olisi asiavirheitä, sillä tällä hetkellä kaksi eri faktantarkistajaa (minä ja Valtsu) on kiinnittänyt huomion noin 15 samaan kirjan kohtaan sekä todennut ne virheellisiksi.

Toivon, että asiavirheisiin otetaan Heikkilän taholta julkisesti kantaa. Vähintä, mitä kirjan suhteen voidaan mielestäni tehdä, on virheiden korjaaminen mahdollisiin uusiin kirjan painoksiin. En kuitenkaan tiedä, miten se on edes mahdollista, koska tällöin kirjan sisältö muuttuisi ensimmäiseen painokseen verrattuna hyvin toisenlaiseksi.

13. Kirjan hyvät puolet

Kirjan negatiiviset puolet vaikeuttavat suuresti hyvien asioiden löytämistä jo pelkästään haloefektin takia. Yritin kuitenkin löytää kirjasta myös hyviä puolia.

Lääkkeetön elämä oli helppolukuinen eikä sen lukemisessa kulunut itselläni kuin viikko. Helppolukuisuuden lisäksi Lääkkeetön elämä oli hillityn tyylikäs. Kannen kuva on varmasti yksi parhaimmista suomalaisista kirjan kansista, joita olen nähnyt, ja se sopii mainiosti kirjan teemaan.

Haluaisin myös uskoa, että kirjan seurauksena jotkin ihmiset innostuvat liikunnasta, vaikka sitten HIITistä ja superhitaasta salitreenistä. Siitä olen toki harmissani, että liikuntamuotojen pitää olla juuri nämä kaksi, ja esimerkiksi ihan tavallisen rento lenkkeily tai hiihto sekä tavanomainen salitreeni eivät tule kysymykseen. Joka tapauksessa ainakin liikunnan aloittamisen terveysvaikutukset ovat positiivisia, jos henkilö on ollut täysin liikkumaton pitkän aikaa ennen kirjan lukemista.

Kirjan reseptit vaikuttivat maukkailta, ja vaikka en kokeillutkaan niistä yhtäkään, olisin voinut kuvitella tekeväni ainakin joitakin reseptejä. Olisin joutunut tosin soveltamaan ruoanlaitto-ohjeita ainakin lisukkeiden osalta, koska en itse noudata vähähiilihydraattista ruokavaliota.

14. Lopuksi

Lääkkeetön elämä on tavoitteena aivan erinomainen. Suomessa monet asiat yleisesti ovat jo nyt hyvällä tolalla, mutta se, että ihmiset eläisivät mahdollisimman pitkään mahdollisimman terveinä ilman kroonisia ja vakavia sairauksia parantaisi asioita entisestään. Voi kunpa itsekin saisin vietettyä hyvän, aktiivisen, terveellisen ruokavalion sävyttämän ja ennen kaikkea mahdollisimman pitkän ja lääkkeettömän elämän!

Kirjana Lääkkeetön elämä on ei ole kuitenkaan kovin häävi. Lääkkeetön elämä lienee nimittäin yksi huonoimmista kirjoista, jonka olen aikuisiälläni lukenut. Se sisältää niin paljon asiavirheitä, että koko kirjan sanomaa on vaikea ottaa vakavasti. Valtsu ja minä olemme löytäneet kirjasta nyt yhteensä 70 asiavirhettä, mutta montako asiavirhettä on jäänyt vielä löytämättä?

Ei voi olla niin, että kirja luetaan alle viikossa läpi, ja sen väitteiden tarkastamiseen joutuu jälkikäteen käyttämään useita, jopa kymmeniä tunteja aikaa. Tietokirjaa lukiessaan ihmisten tulisi pystyä luottamaan siihen, että sen sisältämä tieto on mahdollisimman oikeellista. Jos ei voi luottaa kirjan sisältöön ja joutuu tarkastamaan erikseen melkein joka sivulla jonkun väitteen, herää kysymys, onko koko kirjaa silloin järkevää lukea?

Antti Heikkilä on vuosien saatossa saavuttanut auktoriteettiaseman fanaattisten seuraajiensa keskuudessa. Hän on fanijoukkoonsa nähden valta-asemassa: ihmiset ottavat hänen sanansa totena ja muokkaavat omaa maailmankuvaansa Heikkilän kirjoitusten perusteella. Erikoislääkäri-tittelinsä ansiosta hänellä sanoillaan on lisäksi (perusteettomasti) valtaa sellaisiin henkilöihin, joille Heikkilä on tuntemattomampi tekijä.

Lääkkeetön elämä on tämän valta-aseman väärinkäyttöä. Kun vähän kriittisen ajattelun taitoa omaava henkilö ottaa Lääkkeettömän elämän käteensä, hän saa silmiensä eteen tietoa, jolla voi pahimmillaan olla terveydelle vaarallisia seurauksia. Kun annetaan ymmärtää, että esimerkiksi syöpähoidot eivät ole tehokkaita, aletaan nimittäin seilailla jo hyvin vaarallisilla vesillä.

Minulla ei olisi Heikkilää kohtaan mitään ongelmaa, jos hän sanoisi rehellisesti, että esimerkiksi ketodieetti ei ole maailmaa mullistava metodi ja perustaisi ajatuksensa tällaisiin lähtökohtiin. Ongelma muodostuu siinä vaiheessa, kun omien menetelmien erinomaisuuden korostamiseksi pitää valehtelemaan, syyttämään tai kuvittelemaan.

Myönnän suoraan, että näin jäätävän kritiikin antaminen yhden ihmisen yhdestä kirjasta ei tunnu mitenkään kivalta.

Se ei tunnu kivalta siitäkään syystä, että olen Otavan kirjailija itsekin, ja tämän kirjoituksen tehtyäni tiedän pissaavani myös omaan pesääni. Korostan kuitenkin, että tämä ei ole kustantaja-arvostelu, vaan kirja-arvostelu. Oman kirjani kustannusprosessista ja kirjan julkaisun jälkeisestä ajasta minulla on Otavasta pelkästään hyvää sanottavaa, ja olen saanut Otavan ansiosta kokemuksia, joista olen ikuisesti kiitollinen.

Jotkut asiat elämässä ovat kuitenkin tärkeämpiä kuin se, että jollekin tai joillekin tulee paha mieli tai että kirjakustantajani välit minuun saattavat tästä viilentyä. Joskus on kuitenkin vain pakko tehdä se, mikä on oikein.

Oletetaan, että joku alkaa Lääkkeettömän elämän luettuaan tehdä terveyteensä liittyviä ratkaisuja, joilla on potentiaalisesti negatiivisia vaikutuksia, ja minä olisin voinut olla estämässä tätä kertomalla kirjan asiavirheistä, mutta en olisi tehnyt asialle mitään.

Sitten minusta ei ainakaan tuntuisi kivalta.

Haluan kiittää kirjoituksesta tehdyn podcast-jakson vierasta Vladimir ”Valtsu” Heiskasta podcast-vieraaksi tulemisesta sekä kirjoituksestani annetuista arvokkaista kommenteista. Valtsun terveysblogia pääset lukemaan osoitteesta http://valtsuhealth.blogspot.com/. Blogin seuraamisen lisäksi kannattaa tykätä myös Valtsun terveysblogin Facebook-sivusta, jolla Valtsu kertoo viikoittain esimerkiksi uusista terveysaiheisista tutkimuksista. Valtsun pyyteetöntä ja väsymätöntä työtä terveysasioiden eteen pääset tukemaan hänen Patreon-sivunsa kautta. 

EDIT 21.10 klo 15:15: Heiskanen on jatkanut kirjan asiavirheiden tarkastamista tämän kirjoituksen julkaisemisen jälkeen. Hän on löytänyt kirjasta yhteensä jo noin 55 asiavirhettä, ja yhdistettynä tähän lukuun minun löytämäni virheet Lääkkeetön elämä sisältää nyt jopa 70 asiavirhettä. Päivitin uudet asiavirheluvut tiivistelmään ja tekstiin.

EDIT 23.10 klo 21:05: selvennetty rasvattoman maidon D-vitaminointiin liittyvän väittämän purkua lukijakommentin perusteella.

Lähteet (laajenna klikkaamalla)

Lähteet (laajenna klikkaamalla)

  1. Ravitsemusneuvottelukunta VRN. (2014). Terveyttä ruoasta. Suomalaiset ravitsemussuositukset.
  2. Ajala, O., English, P., & Pinkney, J. (2013). Systematic review and meta-analysis of different dietary approaches to the management of type 2 diabetes–. The American journal of clinical nutrition97(3), 505-516.
  3. Holt, S. H., Miller, J. C., & Petocz, P. (1997). An insulin index of foods: the insulin demand generated by 1000-kJ portions of common foods. The American journal of clinical nutrition, 66(5), 1264-1276.
  4. Nordic Nutrition Recommendations 2012: Integrating nutrition and physical activity. (2014) (5th ed.). Copenhagen.
  5. Song, J., Park, J., Jung, J., Lee, C., Gim, S. Y., Ka, H., … & Lee, J. (2015). Analysis of trans fat in edible oils with cooking process. Toxicological research, 31(3), 307.
  6. Guyton, A., & Hall, J. (2006). Textbook of medical physiology, 11th.
  7. Häkkinen, K. & Ahtiainen, J. (2016). Hormonaalinen järjestelmä ja kuormitus. Teoksessa Mero, A. Nummela, A. Kalaja, S. & Häkkinen, K. Huippu-urheiluvalmennus, 140-146.
  8. McDonald, L. (2008). The Stubborn Fat Solution.
  9. Wahl, P., Mathes, S., Köhler, K., Achtzehn, S., Bloch, W., & Mester, J. (2013). Acute metabolic, hormonal, and psychological responses to different endurance training protocols. Hormone and Metabolic Research, 45(11), 827-833.
  10. Avela, A., Mero, A. & Kyröläinen, H. (2016). Hermo-lihasjärjestelmän rakenne ja toiminta. Teoksessa Mero, A. Nummela, A. Kalaja, S. & Häkkinen, K. Huippu-urheiluvalmennus, 88-112.
  11. Schoenfeld, B. J., Ogborn, D. I., & Krieger, J. W. (2015). Effect of repetition duration during resistance training on muscle hypertrophy: a systematic review and meta-analysis. Sports Medicine, 45(4), 577-585.
  12. Gæde, P., Lund-Andersen, H., Parving, H. H., & Pedersen, O. (2008). Effect of a multifactorial intervention on mortality in type 2 diabetes. New England Journal of Medicine, 358(6), 580-591.
  13. Ridker, P. M., Danielson, E., Fonseca, F. A., Genest, J., Gotto Jr, A. M., Kastelein, J. J., … & Nordestgaard, B. G. (2008). Rosuvastatin to prevent vascular events in men and women with elevated C-reactive protein. New England Journal of Medicine, 359(21), 2195.
  14. Hussain, M., Fizazi, K., Saad, F., Rathenborg, P., Shore, N., Ferreira, U., … & Krivoshik, A. (2018). Enzalutamide in men with nonmetastatic, castration-resistant prostate cancer. New England Journal of Medicine378(26), 2465-2474.
  15. Campbell, J. P., & Turner, J. E. (2018). Debunking the Myth of exercise-induced immune Suppression: Redefining the impact of exercise on immunological Health Across the Lifespan. Frontiers in immunology9, 648.
  16. Rinne, J. O., Wesnes, K., Cummings, J. L., Hakulinen, P., Hallikainen, M., Hänninen, J., … & Rouru, J. (2017). Tolerability of ORM-12741 and effects on episodic memory in patients with Alzheimer’s disease. Alzheimer’s & Dementia: Translational Research & Clinical Interventions3(1), 1-9.
  17. Scott, W., Stevens, J., & Binder–Macleod, S. A. (2001). Human skeletal muscle fiber type classifications. Physical therapy81(11), 1810-1816.

Antti Heikkilä: Lääkkeetön elämä. Otava. 29,95 e. 270 s.

Arvosana - 2.4

2.4

/ 10

Kriteeri #1: luettavuus, ulkoasu ja kuvitus – 90/100 pistettä (paino 10 %). Kriteeri #2: tiedon oikeellisuus – 15/100 pistettä (paino 70 %). Kriteeri #3: lisäarvo pääasialliselle kohderyhmälle - 20/100 pistettä (paino 20%).

Uutiskirje

Olli Haataja

Olen oululainen yrittäjä, valmentaja ja tietokirjailija. Tässä tieteelliseen näyttöön pohjautuvassa blogissa kirjoitan kuulumisiani, autan muita puoluettomasti, yritän oppia itse ja pyrin saamaan järkeä fitnesstouhuun.